Nuutinpolokka
kuvat © VRL-00884

Virallinen nimi: Nuutinpolokka Syntymäaika: 6. marraskuuta 2018, (2)
rotu, sukupuoli: Suomenhevonen, ori säkäkorkeus, väri: ei mitattu, punarautias (ee/Aa)
painotus, tasot: leikkimisen mastertasolla rekisterinumero: VH00-000-0000
Kasvattaja: Laura (VRL-11124) Omistaja: Laura (VRL-11124)


kuvien kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
“Pahoillani jos tuut pahastuu, mut rakkauslauluu varten pitäis eka rakastuu"

Nuutinpolokka syntyi marraskuun lopussa, loskaisten hiutaleiden paiskautuessa vasten tallin ikkunoita ja mustaa peltikattoa. Sää oli mitä hirvein marraskuinen räntäkeli, ja ruunikko suomenhevostamma oli sisällä jo puolen päivän aikaan märän sateen kastellessa sen loimen läpikotaisin - ja onneksi olikin. Vanttu päätti tylsyydessään synnyttää pienen, piirtopäisen orivarsan keskelle päiväheinien jakoa, eikä viitsinyt edes ilmoittaa tapahtuneesta tallissa pyöriville ihmisille: se hyökkäsi heiniensä kimppuun aivan kuten ennenkin, ja vähät välitti shokkiin menneestä tettiläisestä.

Kun Pottu kerran sai hontelot jalat alleen, sen riemusta ei tullut loppua. Ei ensimmäiseen vuoteen. ”Pottu perkele” oli varsin yleinen huudahdus tallin pihassa, ja sitä seurasi usein äkäisenä ryökälettä paimentava tallinpitäjä. Vuoden täytettyään orivarsa on kuitenkin viisastunut hieman, ja sillä on jopa jonkin verran järkeä päässä; eihän sillä riitä kärsivällisyys vieläkään seisoa kovin kauaa käytävällä, mutta ohjasajoharjoituksissa se ei hypi ympäriinsä tai koita tappaa jokaista ympärillä hääräävää (aina plussaa).

i. Takamaiden Nuutti 147cm vprt, VIR MVA Ch KTK-II ii. Fiktion Kippari Ch KTK-III VVJ-I SLA-I* iii. Fiktion Kuunari
KTK-III Ch VVJ-I YLA2 SLA-II
iie. Fiktion Sinella
KTK-III Ch VVJ-I YLA2 SLA-II
ie. Takamaiden Aaria KTK-III iei. Lakean Arpia
VIR MVA Ch KTK-II ERJ-III YLA2 SLA-II
iee. Hiprakan Hippiina
e. Kaakkilan Taikavalssi 157cm prn ei. Kärmeniemen Makia KTK-III ERJ-II eii. Marinara
KTK-II KERJ-I
eie. Rakkausrunoja
KTK-II KERJ-I KRJ-I SLA-I
ee. Anopinkauhu
Ch KTK-II KRJ-II SLA-I ERJ-I YLA1 KERJ-II
eei. Marrasmieli
VIR MVA Ch KTK-II KERJ-I YLA1 SLA-I*
eee. Leskenlempi
KERJ-II KRJ-II SLA-I

Isälinja: Takamaiden Nuutti - Fiktion Kippari - Fiktion Kuunari - Pikku-Vinssi (4)
Emälinja: Kaakkilan Taikavalssi - Anopinkauhu - Leskenlempi (3)

Ei tarjolla jalostukseen ennen varsa-arvosteluja kolme- tai neljävuotiskaudella!


"Koitat olla olematta klisee, normaalisti mun kaltaselle et ees antas sun nimee"

Kouluratsastus tasolla 0 pistein 0
Esteratsastus tasolla 0 pistein 0

kuuliaisuus ja luonne: 0
hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0
tahti ja irtonaisuus: 0

Startteja yhteensä: 00
Sijoituksia yhteensä: 00
Joista voittoja: 00

PVM, KILPAILUPAIKKA LAJI TASO TULOS
29.05.2018 Stall Sjöholma Esteet (harj. kilp.) 50cm 3/7 (1 (tuom. komment.)
21.07.2018 Arola Koulu, porrastettu Helppo D (seura) 4/6
21.07.2018 Arola Koulu, porrastettu Helppo C (seura) 4/7
02.08.2018 Stal Corbais Esteet, porrastettu 40cm (seura) 23/26
02.08.2018 Falkenhof Koulu, porrastettu helppo C (seura) 26/31
06.08.2018 Ratsutalli Lilja Koulu, porrastettu helppo C (seura) 5/11
06.08.2018 Ratsutalli Lilja Koulu, porrastettu helppo B (seura) 8/15
07.08.2018 Ratsutalli Lilja Koulu, porrastettu helppo C (seura) 4/9
07.08.2018 Ratsutalli Lilja Koulu, porrastettu helppo B (seura) 7/13

"Mut pitäis lopettaa ennen kun vaan ajatuksest tulee jotain todempaa."

Nuutinpolokka on ylläpidossa Sierran ja Abelin tallilla, ja harjoittelee teini-ikäisen orin elämää muiden tilan orien kanssa pihatossa asuen. Syksyllä tarkoitus on jatkaa ajoharjoituksia.

Päiväkirjamerkintöjä Perunaisesta:
1. Laitumellelasku (22.6.2019)



Ikääntyminen

0 vuotta: 6.11.20181 vuotta: 6.1.20192 vuotta: 6.5.2019
3 vuotta: 6.9.20194 vuotta: 6.1.20205 vuotta: 6.5.2020
6 vuotta: 6.9.20207 vuotta: 6.1.20218 vuotta: 6.5.2021

© VRL-11124, ulkoasu by Cery / Maybeck Stud 2016 ja taustakuva © pixabay
Tämä on virtuaalitalli, ja tämä on virtuaalihevonen