furbackan hevostila

seison pöydäl huudan ohan tää nyt nättii

Kiiltäväkarvaisia puoliverisiä ajatuksella kasvatettuna ja hoidettuna, puhtaita pintoja ja yksilöllisten treeniohjelmien luomista korkean tason luokkia ajatellen. Näin mä kuvailin Furbackan suunnitteluvaiheessa Filalle, joka pyöritteli silmiään tapaspöydän ääressä. Filalle riitti kaksi kaakkia takapihalla Espanjan auringon alla. Ainakin siihen asti että se törmäsi Furbackan ensimmäiseen viralliseen asukkaaseen. ”Hemmetti. Multa loppuu tila”, se tuhahti näreissään, kun ei voinut ostaa puoliveristä itselleen. Mä muistutin sitä vihjaillen omasta tallista, ja se otti jalat alleen kaivellen povaristaan ryttyyntynyttä röökiaskia. Savukkeen aikana Fila kuitenkin muutti mielensä; kun se potki varvasläpsykät eteisessä pois, se tuli keittiöön ja kaivoi puhelimen shortsiensa taskusta. ”Vuokrataan entisen ratsastuskoulun tilat Espoon Hurmungasta vähintään vuodeksi eteenpäin. Tallipihassa on x-paikkainen tallirakennus, 2016 uudistettu lämmitetty maneesi, putkitarhat sekä laidunmaata, hyväkuntoinen ja valaistu kenttä alempana. Syrjemmässä tänä kesänä valmistunut kaksikerroksinen omakotitalo 6h + k + khh + s. Kelpaako?” Fila istui mua vastapäätä ja näytti kuvan vaaleansinisestä omakotitalosta. Seuraavalla viikolla me lennettiin takaisin Suomeen ja jos totta puhutaan, se paikka huusi Furbackaa heti ensi näkemältä. Sitten sinne tuli muutama hevonen ja meidän sängyt, sohvat ja keittiön lasipintainen pöytä. Lokakuussa me muutettiin kasvattamaan niitä puoliverisiä omalle tilallemme - vaikka, koska ikinä ei voi pysyä rajojen sisässä, löytyy meiltä muutama muunkin rotuinen hevonen. Ihan vain koska mä voin ja mä pystyn ja mä saan. Mulla on oma talli.

Rakkaudella Emma, Fila ja Furbacka