kaakkilan vauhdinlumo

×

Hajosiko auto tienposkeen tallimatkalla, unohditko kenties hanskat kotiin pakkasella? Ei hätää, Vanttu auttaa unohtamaan vitutuksen ja rahahuolet aiheuttamalla uusia harmaita hiuksia! Se ei pysy aloillaan muutamaa minuuttia pidempään, ja jos se vain on vapaana karsinassa hoitohetkellä ilman, ettei se pyöri, se leikkii vesiautomaatilla, litistää toisen kylkensä seinää vasten ja kaivaa tietä Kiinaan kaviollaan. Juuri kun hoitaja saa pohdittua päänsä puhki eri toimintasuunnitelmilla tamman jalkojen suojittamiseksi, on Vandella jo uudet puuhat mielessä ja hoitajaraukka joutuu aloittamaan kaiken uudestaan - kätevää aivojumppaa, sanoisi tämä hevonen jos puhua osaisi. Kaikkein varmin tapa saada kaikki hoidetuksi mahdollisimman ”helposti” on sitoa ruunikko kiinni käytävälle niin, että se pääsee esittelemään vain peräpään tanssiaskeliaan - kun harjan kanssa heiluva on pelastettu litistyskuolemalta, antaa suomenhevonen laskea harjan kaulalleen, välillä hoidosta jopa nautiskellen. Liian pitkälle tamman alahuulen lerputuksen lumoihin ei kannata vaipua, sillä maha on tietenkin sitten sitä herkkää aluetta, josta nousee jalka ja kääntyy korvat - toisaalta jos koittaa ajatella positiivisesti, niin kelläpä tytöllä ei olisi arkaa paikkaa, kun aina yritetään peitellä sitä kuinka ei päässytkään kesäkuntoon tai unohti pestä hiuksensa viikon jälkeen? Niinpä, Taikavalssi ei todellakaan ole ainoa. Harjat on ok, kaviokoukku on ok, vesiletkukin joskus, hikiviila superextra-no-no, satula menee luimistelujen kanssa. Aika lailla kaikista hoitotoimenpiteistä selvitään murahduksilla, ärähdyksillä ja viimeistään rauhoittavilla (viimeistään = kun eläinlääkäri on käymässä). Suitsinnan kanssa joutuu aina välillä tappelemaan ja kurottelemaan, mutta tässäkin Vanttu huolehtii vain suitsijan venyvyydestä ja hermojen pitämisestä - on se ihana kun se aina jaksaa muistaa kaksijalkaista, eikö? Pesulla käydessä on tärkeää, että myös hoitaja saa läpikotaisen puunauksen, ja kengittäessä tamma painaa päänsä vasten ihmisen olkapäätä testatakseen, onko hoitaja muistanut käydä salilla vahvistamassa olkalihaksiaan (jos murtuu pään painosta, on aika hankkia uusi salikortti viime tammikuussa ”alesta” hommatun tilalle). Varsinkin vierestäkatsojan roolissa on elämä ruunikon suomenhevosen kanssa siis ainakin hauskaa, jos ei muuten erityisen tuottavaa.

Muistatko sen ensimmäisen kerran, kun sait ponitunnilla nousta Pojun selkään ilman että kukaan piteli kiinni kimon poniruunan suitsista? Muistatko sen ihanan ylpeyden, jonka koit kun käytit kaikki pohjevoimasi noustaksesi pullean ponin selkään ja vihdoinkin humpsahdit satulaan? Myös Vantun selkään noustessa saa tuntea olonsa ylpeäksi ja vähintään Suomen mestariksi, tamma kun on kova näyttämään niitä wanhojen tanssien mekkojen helmoja heiluttavia piruetteja juuri silloin - jos meinasit pysyä perässä yhdellä jalalla pomppien, no, turha kuvitellakkaan. Hanki se jakkara ja hyppää selkään reippaasti ja vaivattomasti, jotta pääset kuuntelemaan ruunikon inahduksia satulavyötä kiristäessä. Vasta kun kaikki remelien säädöt sun muut on hoidettu ja lampsitte uralla alkukäyntejä, on suomenhevonen tyytyväinen - sehän siis tykkää liikkua ja olla ratsuna, vaikkei siitä ehkä ensimmäisenä sitä uskoisi.
Taikavalssin askeleet ovat lyhyet ja hieman tikittävät, vatsalihaksia treenaavat ja ladattu täyteen vauhtienergiaa - aina mennään vähän reippaammin kuin olisi tarvis, aivan kuin pitäisi olla aina ajoissa. Laukka on erittäin mukava ratsastaa, ravissa riippuu ihan saako keventää vai kidutetaanko perslihaksia harjoitusravissa. Ruunikko on muuten omaperäisestä luonteestaan huolimatta ihan semimiellyttävä ratsu joka tekee parhaansa (jos tahtoo), aina se ei jaksa totella - hauskempaahan on, kun ratsu saa (ei kyllä saisi mutta tekee niin vaikka kieltäisi) itse päättää tehtävät ja tuhlata turhat energiat kulmien pelkäämiseen ja kaikkeen muuhun yhtä mukavaan. Esteillä tuo ongelma tahtoo esiintyä pelottavien (lue: rumien) esteiden kohdalla, tamma kun on tyylitietoisena täysin varma etteivät jotkin ylitettävistä esteistä löydy sen kauden voguesta. Sellaisten yli on turha yrittää ensimmäisellä kerralla, ja ratsastajan tuleekin takoa ruunikon hevosen päähän usein, kuinka hypätään yli ilman esteen kiertämistä. Vande on kyllä ihan kohtalainen esteratsu, ja ainakin siltä löytyy vauhtia, hyppytekniikka ei ole mikään Luojan kaunein luomus mutta kelpaava kuitenkin. Kaikenlisäksi tamma tuntuu joskus tykkäävän esteistä, ainakin kun niitä hypätään kujalla ilman varusteita. Maastoon lähdettäessä Vanttu pistää usein mörkölasit päähän ja näkee kummajaisia siellä sun täällä, kuitenkaan pelkäämättä säpsymisiä enemmän. Kyllä tamman selässä pysyy vaikka oltaisiin metsässä kahdestaan samoilemassa, ratsastaja vaan muistaa olla nukkumatta!

×

×

Tääl mikään ei oo niinku oli ennen, se mihin luotit muuttu vaan ohimennen

Ei ollu mitään omaa kuvittelin vaa, Ei omaa sormenjälkee uniikkii retinaa

Monnin luonteenpiirteiden ja taitojen hahmottamisen apuna on käytetty Arnikan periytymisjärjestelmää, jonka mukaan orin vanhempien luonteiden ja taitojen perusteella orille on siirtynyt tiettyjä piirteitä ja ominaisuuksia. Tämän avulla on voitu myös katsoa hevosen periytymistä realistisesti mukailevat taitotasot koulu- ja esteratsastukseen, joihin tavoittelemme ratsastuslajien osalta.

Sanat hajos sanojien hampaisiin Ja kaikki lumihiutaleet on samanlaisii

Mut ei vaan pysty allekirjottaa, En oo puolesta tai vastaan haluun vaan irrottaa

Varusteet: Oddpixel, Hemsbury Saddlery, Takakujan tallipuoti, Equestrian PRO

Kuka kenet saa oman tarinansa ostamaan, Kuka kyseenalaistaa ku enemmistö taputtaa

30.07.2018, laidunkauden päätösmaasto Loitsulassa

Kuvaile hevostasi muutamalla virkkeellä. Miten se yleensä käyttäytyy maastossa?
Monni on nuoresta iästään yleisesti ottaen varmajalkainen maastoratsu, joka on kuitenkin riippuvainen kavereistaan ja seuraa usein näiden antamia esimerkkejä - jos toinen ratsu säpsyy, asettaa suomenhevonenkin hyvin helposti mörkölasit silmilleen. Sen verran fiksu kaveri kuitenkin, että pysyy hallinnassa ja ei ryöstä esimerkiksi laukkapätkilläkään.

Miten sijoitutte jonoon?
x Olemme keskivaiheilla

Käyttekö kahlaamassa Harmiojärvessä?
x Käydään! Heppa kahlaa rantavedessä mielissään.

Rannalta jatketaan metsäpolulle, miltä ratsusi vaikuttaa ja miten sinulla sujuu sen selässä?
x Se on innoissaan ja katselee ympärilleen. Joudun jarruttamaan menoa vähän, ettemme olisi edelläkulkevan hännässä kiinni.

Juuri ennen kuin hiekkatie alkaa häämöttää, polun vartta kulkee hevostarhan aita. Mäkituvantien shetlanninponikolmikko riehuu tarhassaan, ja tulee tervehtimään matkalaisia polun varteen. Miten suhtaudutte tähän, millaisia tunteita kolme alle metrin korkuista oripoikaa herättää?
Monni RAKASTAA lajitovereita koko sydämmestään, ja se olisikin mielellään menossa tutustumaan uusiin kavereihin. Koitan kuitenkin pitää orin jonon mukana, ja suomenhevonen tyytyykin lopulta taipumaan kohtaloonsa, muutamia hirnahduksia shetlanninponeille lähettäen.

Pysähdymme Metsälammin tilalla, josta jatkamme Ruisahon kautta takaisin Loitsulaan. Pidättekö rennon tauon vai menettekö pelloille revittelemään?
x Laitumille laukkailemaan!

Miten laukkailu laitumilla sujuu?
x Hevonen meinaa vähän kuumua, mutta saan sen pidettyä aisoissa.

Tien varressa tarhailee suuri ylämaankarjanauta Mötkylä. Sitä eivät matkalaiset kiinnosta, mutta mitä sinä ja hevosenne olette siitä mieltä?
Ratsastajan mielestä Mötkylä on ehkä maailman suloisin ilmestys (tuollaisen voisi kotipihaankin hommata!), mutta ratsu ei ehkä ole aivan samaa mieltä - se pörhistelee karvaiselle naudalle ja katsoo sitä kuin kummajaista, ottaen muutamia sivuttaisia steppiaskeleita. Kun kannustan sen kuitenkin jatkamaan matkaa eteenpäin, me ohitetaan Mötkylä ilman sen suurempia vahinkoja, ja Monnikin suoristautuu kulkemaan taas jonon mukana ylämaankarjan jäädessä taaksepäin.

Viimeinen pätkä metsäpolulla, vastaan tulee valtavan korkea, yli satavuotias talovanhus. Se on vanha kyläntalo, joka on aikojen saatossa toiminut niin kouluna kuin sairaalanakin. Noin vanhassa talossa on pakko kummitella! Miltä näyttää - tai oikeastaan, miltä tuntuu?
x Selkäpiitä karmii, korkeimmassa ikkunassa vilahti ihan varmasti jokin! Hoputan hevosta eteenpäin.

Tietä pitkin ravataan vielä pieni pätkä, ja sitten kävellään kunnes ollaan takaisin Loitsulan pihassa. Millainen fiilis retkestä jäi, mitä mieltä ratsu on? Vapaa sana!
Oli erittäin hyvä päätös lähteä retkeilemään suuremman porukan mukana ja samalla totuttaa Monnia vieraisiin hevosiin - kuten retkellä huomattiin, ei suomenhevonen ollut moksiskaan uusista tuttavuuksista, vaan mielsi heidät heti kättelyssä kamuikseen. Samalla ratsastaja sai rentoutua ja nauttia hyvästä seurasta ja auringosta, mikäpä sen parempaa olisi. :)