| Syntymäaika: | 21. tammikuuta 2018, 6-vuotias | Säkä & väri: | 157cm, punaruunikko (Ee/Aa) |
| Rotu & skp: | suomenhevonen, tamma | Rekisterinumero: | VH18-018-0643 |
| Painotus: | yleispainotteinen | Kasvattaja: | Kaakkilan Suomenhevoset |
| Koulutustaso: | tällä hetkellä 60cm ja helppo B | Omistaja: | Aurotaipale (Laura, VRL-11124) |
ylläpidossa Evelina Sukunimellä joulukuusta 2018 alkaen
MITÄ JOS TULEE NII ULTIMAATTISEN VITUN ISO RAKKAUS ET MÄ EN TIEDÄ MITÄ TEHÄ?
Kaakkilan Taikavalssi on ihan mukava, ruskea suomenhevonen. Painosanalla ihan. Vaikkei siitä ole kasvettuaankaan tullut samanlaista evil deviliä kuin sen äidistä, ei se silti saanut luonteenpiirteitä jaettaessa maailman parhaimpia kortteja; Vanttu on niin sanotusti tosileidi, jonka mielialat vaihtelevat päivittäin, eikä oikeastaan koskaan voi tietää kasvattaako tamma pirunsarvia vai enkelinsiipiä sillä hetkellä. Ja, vaikka ruunikko suunnittelisikin vihanpurkauksia ja olisi jo heittänyt ratsastajansa päin maneesin seinää, sille leppyy aina. Sen kolttosille antaa aina anteeksi aivan kuin koiranpennuille - ne ovat ne silmät ja se katse, jolla Vanttu sinulta pyytää huomiota ja kerjää rapsutuksia. Eli aivan kuten pitkä matematiikka, tämän tamman luonteen kanssa ei pääse oikeastaan pidemmälle kuin tehtävänannon läpilukuun - siinä vaiheessa, kun olisi tarkoitus alkaa laskemaan, päättää luovuttaa ja vain kokeilla kirjoittaa laskimella hauskoja sanoja. Vantun kanssa kannattaakin (not seriously, tyydy siihen laiskaan poniin joka ei liiku mihinkään - pääset helpolla) vain kokeilla ja koittaa kestää.
Hajosiko auto tienposkeen tallimatkalla, unohditko kenties hanskat kotiin pakkasella? Ei hätää, Vanttu auttaa unohtamaan vitutuksen ja rahahuolet aiheuttamalla uusia harmaita hiuksia! Se ei pysy aloillaan muutamaa minuuttia pidempään, ja jos se vain on vapaana karsinassa hoitohetkellä ilman, ettei se pyöri, se leikkii vesiautomaatilla, litistää toisen kylkensä seinää vasten ja kaivaa tietä Kiinaan kaviollaan. Juuri kun hoitaja saa pohdittua päänsä puhki eri toimintasuunnitelmilla tamman jalkojen suojittamiseksi, on Vandella jo uudet puuhat mielessä ja hoitajaraukka joutuu aloittamaan kaiken uudestaan - kätevää aivojumppaa, sanoisi tämä hevonen jos puhua osaisi. Kaikkein varmin tapa saada kaikki hoidetuksi mahdollisimman ”helposti” on sitoa ruunikko kiinni käytävälle niin, että se pääsee esittelemään vain peräpään tanssiaskeliaan - kun harjan kanssa heiluva on pelastettu litistyskuolemalta, antaa suomenhevonen laskea harjan kaulalleen, välillä hoidosta jopa nautiskellen. Liian pitkälle tamman alahuulen lerputuksen lumoihin ei kannata vaipua, sillä maha on tietenkin sitten sitä herkkää aluetta, josta nousee jalka ja kääntyy korvat - toisaalta jos koittaa ajatella positiivisesti, niin kelläpä tytöllä ei olisi arkaa paikkaa, kun aina yritetään peitellä sitä kuinka ei päässytkään kesäkuntoon tai unohti pestä hiuksensa viikon jälkeen? Niinpä, Taikavalssi ei todellakaan ole ainoa. Harjat on ok, kaviokoukku on ok, vesiletkukin joskus, hikiviila superextra-no-no, satula menee luimistelujen kanssa. Aika lailla kaikista hoitotoimenpiteistä selvitään murahduksilla, ärähdyksillä ja viimeistään rauhoittavilla (viimeistään = kun eläinlääkäri on käymässä). Suitsinnan kanssa joutuu aina välillä tappelemaan ja kurottelemaan, mutta tässäkin Vanttu huolehtii vain suitsijan venyvyydestä ja hermojen pitämisestä - on se ihana kun se aina jaksaa muistaa kaksijalkaista, eikö? Pesulla käydessä on tärkeää, että myös hoitaja saa läpikotaisen puunauksen, ja kengittäessä tamma painaa päänsä vasten ihmisen olkapäätä testatakseen, onko hoitaja muistanut käydä salilla vahvistamassa olkalihaksiaan (jos murtuu pään painosta, on aika hankkia uusi salikortti viime tammikuussa ”alesta” hommatun tilalle). Varsinkin vierestäkatsojan roolissa on elämä ruunikon suomenhevosen kanssa siis ainakin hauskaa, jos ei muuten erityisen tuottavaa.
Muistatko sen ensimmäisen kerran, kun sait ponitunnilla nousta Pojun selkään ilman että kukaan piteli kiinni kimon poniruunan suitsista? Muistatko sen ihanan ylpeyden, jonka koit kun käytit kaikki pohjevoimasi noustaksesi pullean ponin selkään ja vihdoinkin humpsahdit satulaan? Myös Vantun selkään noustessa saa tuntea olonsa ylpeäksi ja vähintään Suomen mestariksi, tamma kun on kova näyttämään niitä wanhojen tanssien mekkojen helmoja heiluttavia piruetteja juuri silloin - jos meinasit pysyä perässä yhdellä jalalla pomppien, no, turha kuvitellakkaan. Hanki se jakkara ja hyppää selkään reippaasti ja vaivattomasti, jotta pääset kuuntelemaan ruunikon inahduksia satulavyötä kiristäessä. Vasta kun kaikki remelien säädöt sun muut on hoidettu ja lampsitte uralla alkukäyntejä, on suomenhevonen tyytyväinen - sehän siis tykkää liikkua ja olla ratsuna, vaikkei siitä ehkä ensimmäisenä sitä uskoisi.
Taikavalssin askeleet ovat lyhyet ja hieman tikittävät, vatsalihaksia treenaavat ja ladattu täyteen vauhtienergiaa - aina mennään vähän reippaammin kuin olisi tarvis, aivan kuin pitäisi olla aina ajoissa. Laukka on erittäin mukava ratsastaa, ravissa riippuu ihan saako keventää vai kidutetaanko perslihaksia harjoitusravissa. Ruunikko on muuten omaperäisestä luonteestaan huolimatta ihan semimiellyttävä ratsu joka tekee parhaansa (jos tahtoo), aina se ei jaksa totella - hauskempaahan on, kun ratsu saa (ei kyllä saisi mutta tekee niin vaikka kieltäisi) itse päättää tehtävät ja tuhlata turhat energiat kulmien pelkäämiseen ja kaikkeen muuhun yhtä mukavaan. Esteillä tuo ongelma tahtoo esiintyä pelottavien (lue: rumien) esteiden kohdalla, tamma kun on tyylitietoisena täysin varma etteivät jotkin ylitettävistä esteistä löydy sen kauden voguesta. Sellaisten yli on turha yrittää ensimmäisellä kerralla, ja ratsastajan tuleekin takoa ruunikon hevosen päähän usein, kuinka hypätään yli ilman esteen kiertämistä. Vande on kyllä ihan kohtalainen esteratsu, ja ainakin siltä löytyy vauhtia, hyppytekniikka ei ole mikään Luojan kaunein luomus mutta kelpaava kuitenkin. Kaikenlisäksi tamma tuntuu joskus tykkäävän esteistä, ainakin kun niitä hypätään kujalla ilman varusteita. Maastoon lähdettäessä Vanttu pistää usein mörkölasit päähän ja näkee kummajaisia siellä sun täällä, kuitenkaan pelkäämättä säpsymisiä enemmän. Kyllä tamman selässä pysyy vaikka oltaisiin metsässä kahdestaan samoilemassa, ratsastaja vaan muistaa olla nukkumatta!
MÄ MIETIN SUA TÄNÄÄ, EN PITKÄÄ ENKÄ HYVÄLLÄ MUT MIETINPÄHÄ KUMMINKI
| i. Kärmeniemen Makia KTK-III, ERJ-II 155cm rautias |
ii. Marinara KTK-II, KERJ-I |
iii. Marinada |
| iie. Kettumäen Manta | ||
| ie. Rakkausrunoja KTK-II, KERJ-I, KRJ-I, SLA-I |
iei. Rakkautta Ilmassa | |
| iee. Painajaisruno | ||
| e. Ch Anopinkauhu KTK-II,
KRJ-II, SLA-I, ERJ-I, YLA1, KERJ-II 154cm punaruunikko |
ei. VIR MVA Ch Marrasmieli KTK-II, KERJ-I |
eii. Marrashovi |
| eie. Tuskantuuli | ||
| ee. Leskenlempi KRJ-II, KERJ-II, SLA-I |
eei. Lemmentyö | |
| eee. Sulhonsurma |
| sukupuoli | nimi | syntymäaika | isä | omistaja |
| ori | Nuutinpolokka | 5.11.2018 | Takamaiden Nuutti | Laura (VRL-11124) |
Makaan pumpulis mis pahaa maailmaa ei oo vastas, puhu pehmosii ja valehtele mulle
|
Kouluratsastus tasolla 1 pistein 318.98
|
| Porrastetut koulukilpailut | Muut koulukilpailut |
 21.07.2018, Arola / helppo D (seura) / 4/6 21.07.2018, Arola / helppo C (seura) / 26/26 02.08.2018, Falkenhof / helppo C (seura) / 26/31 06.08.2018, Ratsutalli Lilja / helppo C (seura) / 5/11 06.08.2018, Ratsutalli Lilja / helppo B (seura) / 8/15 07.08.2018, Ratsutalli Lilja / helppo C (seura) / 4/9 07.08.2018, Ratsutalli Lilja / helppo C (seura) / 8/13 |
| Porrastetut estekilpailut | Muut estekilpailut |
 02.08.2018 Stall Corbais / 40cm (seura) / 23/26 |
29.05.2018, Stall Sjöholma / 50cm / 3/7 (1, kommentit |
1) Stall Sjöholman harjoitusestekilpailuiden kommentti tuomarilta: Ruunikko suomenhevostamma muljautteli silmiään pari kertaa siihen malliin, että kulmissa tai koristekukkasien takana taisi vilistä vihreitä miehiä. Laura sai hyvin pidettyä kaikki langat käsissään ja nuoren tammansa keskittymään tehtävään. Siisti, rauhallinen ratsastus taannutti tamman alkuradan hysterian. Taikavalssin hypyt olivat laakoja hieman puutteellisen selän käytön vuoksi, mutta ratsukko selvitti 50cm esteradan puhtaasti.
Jatkossa löydät mut sieltä mis mul on mukavaa,
Enempää suostu lupaamaan
Sä veit mult aikaa sä vedit sen ohi,
Ja aika on rahaa mä haluun ne rahat takas
Mä tihkun testoa toksista, Ei mul oo mitään syytä pyrkii ulos täst boksista
28.2.2016, estevalmennus Harmittomassa (kirjoittanut Minja E.)
Kyllä sai muutamaan otteeseen tuijotella tätä ratsukkoa, kun ne alkuverkat aloitti. Josefina oli jo etukäteen ilmoittanut tämän olevan Anopinkauhu -nimiselle ratsulleen ensimmäinen valmennus ja meno kieltämättä oli sen näköistä. Tammalla tuntui just tänään olevan hemmetin moinen kiukkupäivä (tai eipä tuosta osannut sanoa vaikka se olisi normaalistikin tuollainen) ja Josefina joutui ihan toden teolla taistelemaan saadakseen tahtonsa läpi. Silloin tällöin myös kirosanat tuppasi lentämään, jolloin nainen sai pitkiä ja hieman huvittuneita katseita kanssaharrastajilta. Kylläpä siis odotin vaan innolla, muuttuuko valmennus katastrofiksi vai selviääkö kaikki hengissä. Hyvin siinä kuitenkin loppuviimein kävi. Kaikkien onneksi tamma on kenttäpainotteinen, joten erikoisesteistä se ei hätkähtänyt ja sujui ne lähestymisetkin ilman sen suurempia ongelmia, vaikka aina välillä Josefina sai käydä melkoista tahtojen taistelua siitä, miten kovaa sinne esteelle mennään.
Loppuvalmennuksesta ei olisi kyllä osannut mennä sanomaan, onko ratsukko ensikertaa valmennuksessa vai ei. Ratsukko suoriutui koitoksesta ihan mallikkaasti, eikä työskentelystä sen suurempia epäkohtia löytynyt – vaikka silloin tällöin saikin muistuttaa pidätteistä. Ei voi muuta kuin kehua kuinka hyvin meni! Anopinkauhu kun osoittautui nimensä veroiseksi kaveriksi ja silti ratsastaja onnistui pitämään sen kuta kuinkin kurissa ja herran nuhteessa. (178 sanaa)
20.11.2016, estevalmennus (kirjoittanut Sippe)
Neron ja Lauran kanssa olisi tänään vuorossa esteharjoittelua, olin suunnitellut ratsukon varalle vähän tarkkaavaisuutta vaativia tehtäviä ja teitä. Aluksi tulisi neljän esteen jumppasarja pitkän sivun lopulla, sitten heti käännös vasemmalle ja pystyeste lyhyen sivun keskellä. Tämän jälkeen tulisi kulmasta käännös lävistäjälle, jolle olin rakentanut kolmen esteen oksereista koostuvan sarjan.
Lämmiteltyään ja otettuaan muutamia verkkahyppyjä Laura nosti kulmasta laukan, ja lähestyi Nerolla jumppasarjaa. Ennen esteitä tamma nykäisi pään taivaisiin ja lähti esteille kuin tuli hännän alla. Hyvä että koko sarja ei mennyt yhdellä hypyllä, sen verran holtittomasti hevonen esteitä lähti ylittämään. “Käännähän ympäri ja tuu uudestaan, lähesty oikei liiotellun rauhallisessa ravissa!” huutelin ohjeita Lauralle. Nainen teki työtä käskettyä, ja kevensi Neron ravissa kuin hidastetussa filmissä konsanaan. Nero olisi halunnut mennä kokoajan lujempaa ja heittelu päätään, mutta pysyi kuitenkin ratsastajan hallinnassa. Jumppis sujui hyvin, ja esteiden jälkeen Laura istui tiukasti syvälle satulaan, ennen kuin ohjasi Neron seuraavalle esteelle. Lähestyminen oli hieman vino ja huono, mutta hevonen leiskautti esteen yli ja selvitti sen virheettä. Kaarteessa Laura sai ottaa hevosta ihan kunnolla suusta kiinni, sillä tamma meinasi taas lähteä kuin tykin suusta sarjalle. Tästä Nero hieman suuttui, ja veti pienet pukit. Laura käänsi hevosen ympyrälle ja otti sen takaisin hallintaan, ennen kuin lähti oksereista koostuvalle sarjalle. Nero hyppäsi vauhdista huolimatta hyvin, ja tehtävää tultiin joitakin kertoja vielä molemmista suunnista. Loppujen lopuksi se sujui alkuvalmennuksen esityksiin nähden melko hyvin, ja saatoin päästää ratsukon loppuverkkaamaan. (229 sanaa)
1.3.2017, päiväkirjamerkintä (kirjoittanut omistaja)
Mulle oli luvattu vapaapäivä, ihan vain koska avokki kuvitteli että raadoin liikaa tallissa. Tottahan se osittain oli, mutta Nero oli viimeisillään kantavana ja suurimman osan ajasta vahdin tamman liikehdintää. En mä olisi silti tarvinnut vapaapäiviä ennen varsan syntymää, koska omalla tavallaan nautin tallissa vaeltelusta, sen tuoksun nauttimisesta ja Neron kanssa puuhastelusta. Olin suunnitellut vaaleanruunikon kanssa tulevaisuutta monina iltoina kun Jesse oli ollut jo sisässä katsomassa Selviytyjiä. Sitä kuinka varsasta tulisi aivan huipputasoinen, menestyttäisiin ja tamma saisi sitten olla meistä ylpeä.
"Aivan kuin sie sitten ehtisit lomailla kun se varsa on tullut ulos, sittenhän sie vasta raadatkin", Jesse oli kakonut oven suussa, kun olin yrittänyt vetää tallikenkiä jalkaan. Se itsepäisesti oli kuitenkin tuonut mulle korkokengät ja työntänyt sen jälkeen autoon - "Käy ostoksilla, nää kavereita. Mä huolehdin tallista tänään", se oli vielä huikannut tyytyväinen virne huulillaan kun olin muka pöyristyneenä alkanut startata autoa.
Ja mähän näin kavereita. Minna ja Juuli oli keskustassa juuri oikeaan aikaan ja me käytiin kahvittelemassa ennen sitä normaalia vaatekauppojen kiertelyä. Hetkeksi mä jopa unohdin kaikki pohdinnat Anopinkauhusta ja vatsassa odottavasta lapsesta, kun pääsin pyörähtelemään sifonkimekoissa ja kellohameissa sovituskäytäville. Rentouduin tyttöjen seurassa ja meillä oli hauskaa aina siihen saakka, kun mun puhelin alkoi raivokkaasti soittaa sitä iPhonen perussoittoääntä. Nähdessäni Jessen nimen näytöllä mä vielä tokaisin Minnalle ja Juulille, että kokikohan avokki nyt tulleensa syrjäytetyksi, kun olin viipynyt jo muutaman tunnin reissuillani.
"Se on ori. Ja musta. Ja aivan terve. Se seisoi kirahvinkoivillaan karsinassa kun menin jakamaan heiniä", Jessen ääni heittelehti kiihtyneenä, kun vastasin. "Mikä?" helvetti soikoon kun en ymmärtänyt mistään mitään. Kun avokki puhelun toisessa päässä sai sanottua "no se varsa, Neron varsa", olin alta aikayksikön riisunut vaaleanpunaisen Cubuksen hupparin, rytynnyt sen sovituskopin penkille ja kerännyt kamppeeni. Juuli ja Minna jäivät seisomaan kaupan käytävälle kun ryntäsin parkkihalliin ja käynnistin Audin, enkä varmaan ikinä ollut selvinnyt kotiin niin nopeasti. Kotipihassa lumi pöllysi kun mä parkkeerasin turhankin ronskisti tallin eteen, jonka jälkeen kompuroin pää kolmantena jalkana vaaleanruunikon tamman karsinalle, jossa mua odotti ehkä maailman suloisin ilmestys. Se tuijotti nappisilmillään karsinaan tulijoita, musta vauvankarva vielä märkänä ja tupsut suurista korvista töröttäen. "Tää ei mennyt yhtään niinkuin mie suunnittelin. Sie senkin", tokaisin häkeltyneenä Jesselle, jonka kasvoja koristi jo varsin leveä hymy. Asettuessani polvilleen pahnoille orivarsa katseli mua hetken uteliaasti, kunnes otti ensin yhden, sitten toisen ja kolmannenkin askeleen mua kohden niin, että ylsi haistelemaan mun naamaa. Suomenhevostamma katseli meidän rakkaushetkeä nyrpeän näköisenä ja inahti pienesti, niin että Jesse tajusi heittää käsissään olevat heinät sen syötäväksi. "Mikä Veli Veikeä. Kato sitä, niin syötävän suloinen ja ihana", käänsin katseeni olkani yli avokkiin, joka kohotti kysyvästi kulmiaan. "Mikä hemmetin Veli Veikeä?" "Tästä tulee Veli Veikeä. Eikö näytäkin ihan siltä?" "No, katotaan sitä sitten kun nimetään se", Jesse totesi, mutta tiesi sisimmissään, että mulle se ei voinut sanoa vastaan. Olin sen oma syötävän suloinen ja ihana.(461 sanaa)