Kaihon Lusiferiina
virtuaalihevonen
VH00-000-0000


Syntymäaika: 5. toukokuuta 2018, 6-vuotias
Rotu, sukupuoli: suomenhevonen, tamma
säkäkorkeus, väri: 153cm, tummanpunarautias (ee/Aa)
Painotus, koulutus: yleispainotteinen; helppo A, 80cm
Kasvattaja: Kaihovaara, Suomi
Omistaja: Nimi Niminen (Laura VRL-11124)



Se ei ole tullut vanhempiinsa ulkonäössä, ja näyttää enemmän ravurilta kuin ratsulta. Silti mä halusin Riinan kun mä sen ensimmäisen kerran näin - pienenä, märkänä möykkynä Kaihovaaran Facebook-sivuilla. Sen tummanpunainen karva oli yhtä myttyä, valkea tähti oli puhtaampi kuin minkään valtakunnan morsiammen rinsessamekko hääpäivänä. Oli onni, ettei mun tarvinnut pettyä jätettyäni ostotarjousta Hazelille, joka luotti kuin luottikin yksipolvisen varsan mun hoteisiini heti vieroituksen jälkeen. ”Ensimmäinen itse duunattu hevonen, sellainen siitä tulisi”, mä ajattelin kun seitsenkuinen tammavarsa kolisteli alas hevosrekan siltaa pitkin, koitti nyhtää itseään irti narun päässä tärisevältä kuljettajalta ja päästi sitten sellaisen äänen ilmoille, ettei ennen ollut se tallipiha toista samanmoista kuullut.

Ja niinhän se on, alusta saakka itse koulutettu. Kun Lusiferiina muutti pois kasvattajaltaan, mä vein sen tuttavani ravitallille, jossa sain tukea ja tarvittavaa apua, kun mä lähdin koulimaan tammavarsasta ensin kärryjen eteen laitettavaa ja sen jälkeen satulaan totutettavaa suomenhevosta. Ja, myönnetään, apua mä todellakin tarvitsin. Riinalla on ollut pienestä pitäen egoa ja omaa päätä, sitä sellaista itsenäisille naisille ominaista kovakalloisuutta jota ei hevillä hinkata irti. Se vaikeutti asioita, mutta mun mielestä myös opetti hyvin paljon, ainakin mulle hyvin paljon kärsivällisyyttä jos ei muuta. Siinä samalla kun me rassattiin tammasta ihmiskuntakelpoista olentoa, me jouduttiin olemaan paljon yhdessä ja etsittiin useinkin sitä kuuluisaa motivaatiota puuhasteluun; milloin mua vitutti se ettei Riina vieläkään oppinut lähtemään kärrykatoksesta ilman muiden ihmisten apua, milloin mua ei ollenkaan huvittanut nähdä koko hevosta kun tuntui että olin pilannut sen. Lopulta se intohimo lajiin ja juuri kyseiseen hevoseen pilkisti aina kuten aurinko sateen jälkeen pilven takaa, ja tässä me nyt lopulta seisotaan. Melkein tavoille oppineen suomenhevosen kanssa.

Kun Lusiferiina oli varsa ja mä huomannut sen todellisen luonteen, mä ajattelin että nimi sopi sille paremmin kuin nyrkki silmään (ja parhaiten mun silmään kun sokeana menin luupäisen otuksen ostamaan). Nykyään Riinasta on kuitenkin ehkä jo laantunut tuo pahin kovakalloisuus ja ”i’m the f*cking independent woman i know the best” -asenne, ja se uskaltaakin luottaa siihen ruokkivaan käteen, jolta saa porkkanoita kun seisoo nätisti pesun ajan ja joka tuo sitä tamman lempparia, melassivettä, aina liikutuksen jälkeen. Ilman ruokaa Riina on, myönnetään, aika hätäinen luonne - tai ehkä joidenkin mielestä sosiaalinen -, ja se alkaa pyörimään, hyörimään ja kuikuilemaan harjaa heiluttelevan suuntaan aika nopeasti hoitotilanteen alettua. Sitten sitä pitää vähän rapsuttaa ja vähän jutella sekavia, niin se hetkeksi kääntyy taas käytävän suuntaisesti ja hoitaja pääsee jatkamaan hommiaan. For the moment. Tämä toistuu hyvin moneen otteeseen harjauksen aikana, mutta ei ole mikään ensimmäisen maailman ongelma, sillä Riina antaa sun kyllä harjata itseään, se vain ei jaksa kovin usein odottaa rauhassa että saisit harjauksen tehtyä. Toisaalta sun puoleen päänsä kääntävä suomenhevonen on kyllä maailman suloisin näky ruskeissa nappisilmissään, joten hitaudesta ei voi syyttää kuin tammaa itseään - kuka nyt voisi vastustaa kiusausta jäädä hetkeksi Riinan lumoavan pärstän ihailuun?
Suurinpiirtein kaikki paikat pitkässä mäyräkoiran ruumiissa on vapaata riistaa harjattavaksi, pestäväksi ja taputeltavaksi, mitä nyt jalkojen kanssa saa aina välillä tapella ja päätä maanitella laskemaan. Kallon suhteen on muutenkin hyvin eri asia, onko kädessä harja vai pesusieni; sen vaaleanpunaisen pehmeän suan kanssa ei ole ongelma, jos haluat ne tarhassa tulleet kuivat mudat pois harjata, mutta auta armias jos koitat pestä niitä veden kanssa.

Niinhän siinä lopulta kävi, että Elmu, jonka oikeaksi nimeksi paljastui Hildekunns Eskil, alkoi mua kiinnostamaan ja lopulta niin paljon, että oli pakko laittaa nimet omistajanvaihtopapereihin. Norjanvuonohevonen muutti meidän tallille kesällä, josta me lähdettiin jatkamaan yhdessä matkaa parin viikon kuluttua; mä sain kesäksi työpaikan pääkaupungiseudulta ja juteltuani avokin kanssa asiasta me päädyttiin lopulta ratkaisuun, että maisemanvaihdos voisi tehdä uuden ponin lisäksi hyvää mulle. Niinpä mä pakkasin viikinkiponini ja tavarani, ja muutin Helsinkiin, jossa mä löysin Elmulle vielä vuokraajankin.

Pullis ei karkaile, vaikka sen hoitaisi vapaana karsinassa. Ei ainakaan tahallaan tai kovin pitkälle. Ori on kiinnostunut yksiönsä ulkopuolella tapahtuvista asioista ja tarkkailee hoitohetkinä oven raosta, ottaa askeleita ulospäin vain jos ovi on selällään auki. Silloinkin sen löytää usein käytävältä morottamassa muita hevosia, tai jos se pääsee kavereidensa ohi, niin jostain, missä on ruokaa. Muuten poni on erittäin mukava laittaa kuntoon, sillä kuten aikaisemmin jo todettiin, se tykkää ihmisten läsnäolosta ja toivoo useinmiten saavansa muutaman ylimääräisen rapsutuksen sukimisen ohella. Jos hoitaja unohtuu liian pitkäksi aikaa haaveilemaan omiaan, ori saattaa kääntyä ihmistä kohden ja pukata olkapäähän tai suoraan naamaan - jos ihminen ei tee vastaväitteitä Pulliksen lähestymiselle, se tunkee usein päänsä ihmisen kainaloon tai suoraan vain lepuuttaa kaulanjatkinetta olkapäällä.

Taikavalssin askeleet ovat lyhyet ja hieman tikittävät, vatsalihaksia treenaavat ja ladattu täyteen vauhtienergiaa - aina mennään vähän reippaammin kuin olisi tarvis, aivan kuin pitäisi olla aina ajoissa. Laukka on erittäin mukava ratsastaa, ravissa riippuu ihan saako keventää vai kidutetaanko perslihaksia harjoitusravissa. Ruunikko on muuten omaperäisestä luonteestaan huolimatta ihan semimiellyttävä ratsu joka tekee parhaansa (jos tahtoo), aina se ei jaksa totella - hauskempaahan on, kun ratsu saa (ei kyllä saisi mutta tekee niin vaikka kieltäisi) itse päättää tehtävät ja tuhlata turhat energiat kulmien pelkäämiseen ja kaikkeen muuhun yhtä mukavaan. Esteillä tuo ongelma tahtoo esiintyä pelottavien (lue: rumien) esteiden kohdalla, tamma kun on tyylitietoisena täysin varma etteivät jotkin ylitettävistä esteistä löydy sen kauden voguesta. Sellaisten yli on turha yrittää ensimmäisellä kerralla, ja ratsastajan tuleekin takoa ruunikon hevosen päähän usein, kuinka hypätään yli ilman esteen kiertämistä. Vande on kyllä ihan kohtalainen esteratsu, ja ainakin siltä löytyy vauhtia, hyppytekniikka ei ole mikään Luojan kaunein luomus mutta kelpaava kuitenkin. Kaikenlisäksi tamma tuntuu joskus tykkäävän esteistä, ainakin kun niitä hypätään kujalla ilman varusteita. Maastoon lähdettäessä Vanttu pistää usein mörkölasit päähän ja näkee kummajaisia siellä sun täällä, kuitenkaan pelkäämättä säpsymisiä enemmän. Kyllä tamman selässä pysyy vaikka oltaisiin metsässä kahdestaan samoilemassa, ratsastaja vaan muistaa olla nukkumatta!


evil comes in pairs and we like what we do
i. VIR MVA Ch Jukoliste KTK-I
161cm punarautias
ii. Jyrö-Jaakko iii. Jakomielitauti
iie. Ellastiina
ie. Marrasmieli iei. Arvo
iee. Mehu-Maija
e. Usvakato KTK-II, SLA-II
153cm ruunikonkimo
ei. Aamunkajo eii. Aurinkokato
eie. Sielukello
ee. Mieltymysteko eei. Mielekäs
eee. Lehvän Silja

♡ o. Kajon Pahapiimä (00.00.0000), i. Hevosen Nimi
♡ t. Kajon Valonkantaja (00.00.0000), i. Hevosen Nimi
♡ o. Kajon Kointähti (00.00.0000), i. Hevosen Nimi
♡ o. Kajon Sielunvihollinen (00.00.0000), i. Hevosen Nimi


i'll be your optimistic black hole
29.05.2018 Stall Sjöholma, 50cm - 00/00
29.05.2018 Stall Sjöholma, 50cm - 00/00
29.05.2018 Stall Sjöholma, 50cm - 00/00
29.05.2018 Stall Sjöholma, 50cm - 00/00
29.05.2018 Stall Sjöholma, 50cm - 00/00
29.05.2018 Stall Sjöholma, 50cm - 00/00


Älä niele pureskelematta, talo tarjoo mut varo tääl on haita

4 vuotta: 4.5.2018
5 vuotta: 4.9.2018
6 vuotta: 4.1.2019
7 vuotta: 4.5.2019
8 vuotta: 4.9.2019

9 vuotta: 4.1.2020
10 vuotta: 4.5.2020
11 vuotta: 4.9.2020
12 vuotta: 4.1.2021
13 vuotta: 4.5.2021

10 vuotta: 4.1.2020
11 vuotta: 4.5.2020
12 vuotta: 4.9.2020
13 vuotta: 4.1.2021
14 vuotta: 4.5.2021

10 vuotta: 4.1.2020
11 vuotta: 4.5.2020
12 vuotta: 4.9.2020
13 vuotta: 4.1.2021
14 vuotta: 4.5.2021



Pukeudut mustiin mut sä et oo Luciferi

Kuivaheinä: 2kg - 3kg - 2kg - 3kg = 10kg
tiheäsilmäisessä heinäverkossa

väkirehut turvotetaan ennen tarjoilua

Kaura: 0,5l - 0.5l - 0.5l = 1,5l
Mysliseos: 0,5l - 0,5l - 0,5l = 1,5l
Kivennäissekoitus: 0 - 0 - 1dl = 1dl
Biotiinivalmiste: 0 - 0 - 5g = 5g



you've got my time, you are my plans

Mä osasin puhua kreikkaa, espanjaa, suomea ja englantia miltei täydellisesti. Portugali sujui myös ja ruotsi oli tullut tutuksi koulussa. Moni ihmetteli, kuinka mun päähän meni kuusi kieltä, jaksoivat pohtia sitä myös sen jälkeen kun kerroin perheestäni. Siitä että mun isäni on puoliksi argentiinalainen ja siitä, että äidin suku oli kotoisin Kreikasta, Kreetan saarelta. Meillä kotona oltiin kuin monikulttuurisuuksien kehdossa; isä tykkäsi kommunikoida usein espanjaksi, äiti heitteli sanoja sekaisin kreikaksi ja suomeksi, lapset puhuivat keskenään suomeksi, riidat käytiin espanjaksi (johon äiti sekoitti kreikkaa, mikä hajotti isää vielä enemmän).
Mun isovanhemmat asuvat Kreetalla, Agioi Apostolissa lähellä Hanian suurkaupunkia. Niillä oli hulppea omakotitalo Nearchou -tien varrella, josta oli kävelymatka maailman upeimmalle hiekkarannalle. Siellä mä olin vielä eilen tähän samaan kellonaikaan, 16.03. Siemailin punaista drinkkiä, makasin auringossa ja katselin, kun paikalliset (erittäin hyvässä kunnossa olevat) miehet pelasivat lentopalloa kuumalla hiekalla. Nyt mä seisoin hiipuvassa tihkusateessa Juuttaanniemen pihassa ja roikotin mustaa riimunnarua sekä harmaita, karvapehmusteisia päitsiä, kädessäni. Vilkuilin kärsimättömästi ranteessa olevaa kellotaulua ja sytytin tupakan toisensa jälkeen.
”Sun pitäis vähentää tupakointia, like, I mean it”, paras ystäväni ja serkkuni Gabriela totesi mun vieressä ja päästi pienen naurahduksen perään. Mä puistelin virnistäen päätäni. Mä poltin aina hermostuneena muutaman ylimääräisen kessun.
”And I mean it when I say I’m so excited”, vastasin Bellarosalle ja vedin viimeiset savut melkein loppuunpoltetusta syöpäkääryleestä. Juuri oikeaan aikaan, sillä ei mennyt kuin muutama sekunti, ja tallitiellä näkyi tummanharmaa citymaasturi traileri perässään. Viimein.

Joko punarautiasta ei oltu koulutettu ollenkaan traileriin, tai se muuten vain vihasi matkustamista, sellaisella vauhdilla se sinkoutui ulos matkustusvälineestään. Laskusillalla lentelivät sen kavioihin painautuneet purukökkäleet ja mun sormia poltteli, kun naru nyrkkien sisässä koitti pysyä talutettavan hevosen mukana. Tasaiselle maankamaralle päästyään Villahaasta meille raahattu suomenhevonen pysähtyi kuin seinään. Sen sieraimet laajenivat ponin haistellessa uutta ympäristöä, korvat kääntyilivät ympäriinsä ja lopulta kolme valkoista ja yksi tumma jalka alkoivat latomaan pieniä tanssiliikkeitä. Muutama järjettömän kuuloinen äännähdys valkeasta turvasta ja se siitä, sitten Huvipullaksi ristitty rauhottui.



erikseen mainittuja lukuunottamatta kaiken materiaalin © Kajon talli 2018-
ulkoasun suunnittelu & toteutus: Narie, kiitos! <3 | taustakuva © tanakawho CC BY 2.0