1) Harmony Sporthorses, 09.02.2019: Thalia oli tuntunut hermoheikolta koko aamun, ja verryttelyihin mä olin saanut ohjeita Sofialta, joiden pitäisi auttaa meidän varsinaista suoritusta. Mä muistelin tallinpitäjän ohjeita ajatuksissani, painoin kantapäät alas ja huokaisin hiljaa aloittaessani punaisen lohikäärmeen verryttelyn - ja juuri samalla hetkellä kuului rymähdys. Mun aivoni ehtivät rekisteröidä kolmessa millisekunnissa jonkin tipahtamisen maneesin katolle, ennenkuin pääkoppa käski keskittyä mun alla pomppivaan puoliveriseen. Toden totta, Hali säikähti. Se otti muutaman kiitolaukan ja jänöjussin kevätpomppujen yhdistelmää muistuttavan askeleen ennenkuin mä sain sen hallintaani, ja käänsin voltille vain tasoittaakseni meidän molempien sykettä. Mä kirosin koko hemmetin Harmony Sporthorsesin maneesin mielessäni samalla kun tein muutamia hengitysharjoituksia rauhoittaakseni itseni: mä tunsin allani olevan hevosen, ja vaikka se oli minuuteissa unohtanut tapahtuneen, se osasi olla kelju ja käyttää tilannetta hyväkseen vielä pitkään. Jonka mä kyllä huomasin itse kisarataa ratsastaessani: puoliverisen ajatukuksissa valkoiset kouluaidat olivat aivan hirveitä toisella lyhyellä sivulla, koristeiksi asetellut kukat laseroivat pieniä punaisia poneja ammatikseen ja pohkeet, siis hemmetti mun omat pohkeet jotka olivat potkineet Halia nyt jo pitkän aikaa, saattoivat hetkenä minä hyvänsä iskeytyä Thalian kyljen läpi sisäelimiin. Että sellainen kilpailusuoritus sitten. Kun mä vihdoin sain ratsastettua käärmeen lailla mun jalkoja pakoilevan tamman ulos areenalta, mun ryhtini lysähti ja annoin suuren huokauksen lipua ulos mun suustani. Kävihän tämä tietysti treenistä, vaikkei meidän esittämät ”säpsähdän kyllä nyt, pakkopakkopakko se syö mut” -tanssiaskeleet luultavasti kovin korkeita pisteitä tuonutkaan.
Tuomarin kommentti: "Kouluradan aidat ja pomppiva puoliverinen - mikä mainio yhdistelmä! Ehkäpä katolle tipahtanut esine olikin alien, josta Thalia yritti käyttäytymisellään kertoa?"

2) Auburn Estate, 22-24.02.2019 (vapaaehtoinen tuotos): Auburn Estate oli antanut toimintavuosiensa aikana ylellisen kuvan: kiiltävää, siistiä, ja ökyluokkaista hienostotyyliä. Ja kisaviikonloppua edeltävänä torstaina se oli sitten iskeytynyt myös mun aivosoluihini, eihän me voitais lähteä kilpailemaan Winter Fairiin näyttäen siltä, että me osallistuttaisiin vain naapurin puskatallin keskiviikkokisojen harjoitusluokkaan ilman virhepistelaskentaa ja oikeita palkintoja. Piti näyttää siltä, että kuuluu joukkoon tehdäkseen vaikutuksen.

Onnekseni mun siskolla oli lapsi. Lapsi, joka rakasti askartelua. Mä kaivoin kaihoisasti hevosmessuilta hankitun, käyttämättömän kilpailuhuovan kaapin perältä ja lämmitin kuumaliimapistoolin, leväyttäen askarteluboksista löydetyt värittömät strassit pöydän tasaiselle pinnalle. Ne näyttivät oikeilta korukiviltä, ja saivat kelvata paremman puutteessa. Ja niin mä tuhosin mun täydellisen kisahuovan liimaamalla sen kanttinauhaan kristallistrasseiksi kutsuttuja, pyöreitä helmiä. Se ei kuitenkaan riittänyt mulle, joten mä uhmasin universumia, hain Halin ensimmäiset suitset ja puhdistettuani ne liimasin strasseja myös poskihihnoihin. Hillitysti ja muutaman kappaleen per puoli, niin että tamman naama saisi kuitenkin nätin vivahteen leikkitimanteista. Samanlaisen muodonmuutoksen koki myös turparemmi, ja parilla soitolla mä sain lainattua Sofialta viikonlopuksi strasseilla koristellun otsapannan.

Seuraavaksi oli vuorossa mun oma vaatetukseni, jonka mä koin vielä hankalammaksi tuhota. Mä olin juuri tiputtamassa kuumaliimaa kiiltävänahkaiselle saappaanvarrelle, kun mun siskoni meuhkasi sisään keittiöön. ”Et herranjumala tee noin, käytät niitä liimapohjaisia tarroja.” Hemmetti. Mua kadutti. Pienen ärsytyksen vallitessa mä näpräsin pinseteillä pieniä koristestrasseja saappaiden varsiin pystysuunnassa yhdeksi ”raidaksi”, ja kiersin mun kilpailutakkini hihansuut samalta istumalta - kuin mulla olisi ollut kummassakin kädessä timanttikäsirenkaat. Kypärä jäi viimeiseksi koristeltavaksi, ja kun sen ilmanottoaukko oli reunustettu koristeilla, mä huokaisin syvään. Ainakin me istuttaisiin glamourtyyliin.

3) Daelwyn, 28.02.2019: Punainen puoliverinen oli kokenut matkustaja, ja tiesi kuinka toimia tilanteessa kuin tilanteessa. Sattuipa kuitenkin niin, että matkalla Pohjois-Walesiin, kun Thalia oli ottamassa kauneusuniaan ja säpsähti hereille ympärillä olevien tammojen juorutessa, hän päätyi kuulemaan juttuja eräästä komeasta muukalaisesta. ”Sillä on upea, lihaksikas ja pitkä kaula, ja pää niin kaunis. Se liikkuu sutjakkaasti ja tuntuu kuin kyljissä olisi öljykerrokset, kun se taitaa tanssiaskeleet”, ruunikko ruotsalainen oli kertonut tyttöystävilleen Halin höristäessä korviaan. Siitä hetkestä lähtien talleilta kuului huhuja, että niin itsenäinen ja vahva nainen kuin Solidago Thalia, oli rakastunut. Ja huhujen perään tirskahduksia, sillä tarina jatkui niin, että hevosen kerrottiin iskeneensä silmänsä Loch Nessin hirviöön. ”Se ei edes asu täällä, jos se on olemassa siis. Toisella puolella tätä saarta sen saattaa nähdä, mutta sinne on matkaa”, oli Thalian seinänaapuri todennut tympeästi tammalle. Punainen ei kuitenkaan lannistunut: se mietti tuota upeaa urosta koko yön, jätti muutamat kauranjyvät rakkaalleen syötiksi ja lausui rukouksen sanoin ilmoille kutsun, että jos tämä unelmien prinssi hänet tahtoo, on tämän tultava Walesiin tänä viikonloppuna.

”Mä en ymmärrä, mikä tätä hevosta vaivaa. Tämä on aivan sekaisin”, Selina tokaisi Thalian selästä huolestuneena, kun he ratsastivat avoimella, lumipohjaisella kentällä verryttelyjä. Nainen alkoi huolestumaan, sillä normaalisti puoliverinen toimi ihan hyvin sileälläkin - vaan ei tänään. Tänään tuntui, että tamman polvet notkahtelivat ja mieli johdatti ties minne, kun vaaleanpunaiset kaviot ottivat harha-askeleita. ”Ehkä se vain stressaa, me ollaan matkattu aika pitkä matka”, ratsukon valmentaja koitti lohduttaa, pahinta kuitenkin aavistaen.

Pahinhan sieltä tulikin: kun Selina ratsasti Thalian tuomariston eteen, oli hevonen yhteistyöhaluton ja täysin omissa maailmoissaan. Ravi laahasi maata pitkin ja laukannostoja, jotka olivat jo rutiiniksi muodostuneet, sai oikeasti tempperamenttiselta hevoselta pyytää. Selina oli jo luovuttanut ja toivoi kouluradan vain päättyvän, kun jotakin tapahtui. Thalian katse kiinnittyi kentän reunalle saapuneeseen hevoseen: ”Uljas, pitkä kaula ja pää niin kaunis, askeleet kuin öljyssä voideltuja - tuon on pakko olla Loch Nessin hirviö!” Hali pohti mielessään ja iski parhaat askeleensa siihen mennessä pöytään. Se esiintyi kuin viimeistä päivää koittaessaan tehdä vaikutusta Nessieen, Selinan matkustaessa hämmentyneenä selässä. Mitä oikein tapahtui?

”Alun ruosteisuus pois lukien te näytitte upeilta! Jätte bra!” Ratsukon valmentaja tuli parivaljakkoa vastaan ja viskasi viltin punaisen puoliverisen selkään. ”Mä en tiedä mitä tapahtui, mä olin jo luovuttanut kun Thalia tuntui niin mahdottomalta”, Selina parahti naurahtaen ja taputti hevosta kaulalle. Puoliverisen pää oli kuitenkin jo seuraamassa jotakin aivan muuta, nimittäin unelmiensa prinssiä kentän reunalla. ”Hassua, aivan kuin se katsoisi tuota aasia. Thalia, et sitten säiky sitä, se on ihan viaton nuori aasi vaikka sillä onkin vähän hassun pitkä kaula ja se steppailee kuin viimeistä päivää narussaan”, Selina varoitti tammaa, joka ei ottanut kuuleviin korviinsakkaan ratsastajansa sepostuksia. Rakkaus ei katsonut rajoja, kun tapahtui se ihme, että Solidago Thalia sairastui lemmenkuumeeseen ja päätti laskea vaaleanpunaiset lasit hetkeksi silmilleen.

4) Stall Sjöholma, 19.01.2019, tuomarin kommentit: Rautiaalla puoliveritammalla oli rytmikkään ja energisen näköinen liike. Ratsukko liihotteli radan läpi reippaassa, mutta hevoselle ihan hyvin sopivassa tahdissa ja tempossa. Ihan yksittäiset tahtirikot taisi suorituksen aikana tulla siirtymisten yhteydessä. Muuten Laura ratsasti kevyellä kädellä ja jalalla herkän oloista tammaansa. Ratsastaja osasi pitää Thalian sopivan kiireisenä, eikä se ehtinyt kiinnittää huomiota muihin asioihin. Yhteispeliä oli mukavaa katsella!

5) Auburn Estate, 18.05.2019, ratsastajan odotukset radalle + tuomarin jälkikommentti:
"Puhdas rata ja omien virheiden minimointi." Puomi oli eri mieltä!

6) Auburn Estate, 19.05.2019, ratsastajan odotukset radalle + tuomarin jälkikommentti:
"Ratsastajan kädet kurissa, samoin mielellään myös ratsu - toivon mukaan ei säpsymisiä." Voihan. Toiveeksi jäi.