Punainen suomenhevosori ravisti päätään Emman löysätessä ohjaa ratsukon suunnatessa lumiselle tielle. Lämpötilan laskun sulattama lumi narskui suurien kavioiden alla, tummahiuksinen kaunotar hieraisi punattuja huuliaan yhteen ja puristi laatunahkaisten hansikkaiden sisälle piilotettuja sormiaan ohjien ympärille. Aapo oli ollut suht okei tänään. Orilla oli riittänyt virtaa joulupyhien tuomien vapaiden jäljiltä ja Emmalla oli mennyt koko alkupuolisko estetreeneistä suomenhevosen hillitsemiseen. Esteillä Suvisaarnaus oli sentään malttanut kuunnella tummaverikön apuja, kääntyä kun pyydettiin ja hidastaa kun käytiin ylikierroksilla. Muuta positiivista ei treenistä kyllä sitten jäänytkään käteen: orin hypyt olivat ainakin selkään tuntuneet juuri niiltä kömpelöiltä ”hupsista tässä onkin este edessä, nostanpahan koipiani tässä sitten” -hypyiltä. Parilla olisi selkeästi tarvetta valmentajalle. Tai siis Suvin ajalle, joka oli ainut jonka Emma itse hyväksyi itseään valmentamaan. Fila oli aivan toista maata, hän kokeili mielellään uusia valmentajia eikä Emma voinut käsittää, miksi. Miksi vaihtaa sitä hyvää jonka on jo kerran löytänyt? Turhaa rahan menoa tuollainen. Hän ainakin aikoi pysytellä Suvissa siihen saakka, kunnes ei enää valmentajaa tarvitsisi ollenkaan.

”Prr poika, se on vain postilaatikko. Ei mikään maailman nätein tai ainakaan yhtään niin tyylikäs kuin meidän, mutta silti pelkästään postilaatikko”, Emma valpastui ajatuksistaan, kun punainen ori jäykistyi kropastaan, kaartoi kaulansa ja alkoi puhisemaan pienelle, viattomalle ja hyvin tavalliselle postilaatikolle. Steppaillen parivaljakko ohitti laatikon ja pikkuhiljaa ori alkoi taas rentoutumaan. Muutaman ravisuoran jälkeen Emma laski suomenhevosen takaisin käyntiin, ja poikkesi suuremmalta tieltä pehmeämmälle polulle, joka johti Furbackan pihapiiriin nopeammin.

Kun ratsukko palasi tallille ja Emma jalkautui Aapon selästä, huomasi nainen että Fila seisoi keskellä tallikäytävää. Sisko harjasi kermanväristä Pabloa, joka valpastui havaitessaan näkökentässään parhaan ystävänsä Aapon, ja aloitti järjettömän pään heittelyn ja steppailun. ”Soo nyt, sisko ei vain osannut mennä toista kautta Aapon kanssa”, Fila tuhahti orille ja sai tummaverikön pyörittelemään silmiään. ”Tai sitten siskon sisko ei vain osannut ilmoittaa siskolleen, että aikoo taivastella keskellä tallikäytävää juuri kun me tulemme metsästä”, Emma sanasti takaisin Filalle, ja alkoi kääntämään suomenhevosta ohjien toisessa päässä. ”No etkö sinä voi sitä tuossa pesarissa riisua, niin ehditään alta pois?” rennosti pukeutunut nainen kysyi hämmentyneenä siskoltaan, ja Emmaa alkoi jo selkeästi ärsyttämään Filan muka pätevä avustaminen. Kai nainen nyt itse sai päättää, missä hevosensa hoiti. ”Mä olen päättänyt sen karsinassa hoitaa, niin sinne minä tämän nyt vienkin”, Emma tuhahti ja lähti Aapo perässään seuraten kulkemaan tallin vierelle aurattua polkua kohti rakennuksen toista päätä. Aina välillä Fila ärsytti suunnattomasti Emmaa, ja esimerkiksi sekin, kuinka sisko saattoi vaihtaa tekemäänsä päätöstä toiseen toimintatapaan. Juurikin tänään oli käynyt niin; he olivat aamupäivästä puhuneet, että nainen ratsastaa Pablon vasta illalla, ja siinä se nyt seisoa patsasteli kuitenkin jo nyt. Miksi? Tällaisten Filan ihmeellisten päähänpistojen vuoksi Emmaa oli hieman kauhistuttanut lähteä talliprojektiin siskon kanssa, mutta ainakin vielä Furbackassa oli seinät tallessa. Ja se riitti hetkeksi.