Huvihattara

”Annetaan ylläpitoon 5-vuotias suomenhevostamma ajanpuutteen vuoksi. ”Vilma” on kantakirjatusta suvusta tuleva (i. Villahaan Huvipulla, e. Kaakkilan Hattaramorsian ei. Vähäpellon Namuvaras) nuori tamma, jonka kanssa toivotaan kelpoisuuden vuoksi suomenhevosten kantakirjatilaisuudessa käymistä. Annetaan mieluiten kotiin, josta löytyisi intoa viedä tammaa kisakentille, potentiaalia jo suvun puolesta löytyy niin koulu- kuin estepuolellekin, miksei kenttäänkin - Vilma itse rakastaa hyppäämistä ja vaatii kokeneen ratsastajan, joka osaa olla tomera ja päättäväinen eikä anna periksi tamman temppuilulle. Kotona irtohypännyt yksittäisenä metriä, ratsastajan kanssa tasoltaan tällä hetkellä noin 70cm ja helppo C/B. Vilma on luonteeltaan energinen, osaa sille päälle sattuessaan olla kunnon tamma isolla T:llä. On kuitenkin hallittavissa, on matkustanut kopissa ja lekurit, kengitys yms sujuu. Sen verta sosiaalinen tapaus, että tarvitsee toisen hevosen/hevosia seurakseen. Etsinnässä hevosmiestaitoinen ylläpitäjä, jota kiinnostaa kilpaileminen ja jolla riittää hermot nuoren tamman kanssa toimimiseen, Vilman kanssa kun jokainen päivä on erilainen eikä koskaan tiedä, millä tuulella hevonen on. Tamma on nähtävissä Seinäjoella, yhteydenotot puhelimitse ja sähköpostiin.”

”Ei kuulosta hyvältä”, Emma tuhahti keittiönpöydän toiselta puolelta, ja käänsi hevoslehden sivun teatraalisen isoeleisesti. ”Mikä vika, meillä on a) suomenhevonen, jos et sattunut muistamaan, ja b) toinenkin ’hieman tammamainen’ otus tallissa? Eikä tämä sinuun mitenkään vaikuttaisi”, Fila pyöräytti silmiään siskolleen ja käänsi katseensa muhun. ”En mä tiedä”, mutisin samalla, kun käänsin katseeni pois naisesta. Mulla ei ollut ollut hevosta Kapteenin jälkeen, ja jostakin kumman syystä Fila oli nyt saanut päähänsä, että aikoi hankkia tavalla tai toisella mulle uuden ratsun. Vaikka sitten ylläpitoon. Tekee hyvää päästä takaisin ratsaille, se oli toistellut mulle ja jotenkin mä olin lopulta luovuttanut ja antanut Filan alkaa etsimään mulle hevosta. Se oli esitellyt mulle muutamia puoliverisiä, mutta olin tyrmännyt suurikokoiset ja romuluiset tykit heti käsittelyssä; tiesin, etten tahtonut liian isoa hevosta. Poni olisi kiva, tai joku pienikokoinen hevonen. Tai jonkinlainen kylmäverinen, vaikkei kaikilla kovin pitkälle päässytkään edistymään. Siltikin, vaikka mä olin osannut luokitella haluamani hevostyypin, en ollut varma olisiko musta ylläpitämään saati sitten omistamaan hevosta. Kapteeni oli ollut ainoastaan mun vuokrahevonen, jonka jälkeen mä olin satunnaisesti liikuttanut maastakäsin Filan ja Emman hevosia. Ja jos suoraan puhuttiin, mä olin ollut siihen järjestelyyn täysin tyytyväinen.

"Beib. Se Vilma vaikutti tosi hyvältä, parhaimmalta mitä mä olen sulle ehdottanut. Mä katsoin myös pari youtube-videota siitä, sillä on tosi kiva hyppytyyli. Mikset sä antais sille edes mahdollisuutta?" Fila heitti satulan ruunikon puoliverisen selkään, ja kiersi laskemaan satulavyön. Mä ojensin käteni Eepille ja kohautin harteitani. "No, ehkä mä, ehkä mä voisin antaa sille mahdollisuuden. Mutta, tämä ei ole mikään lupaus että mä otan sen", sain loihdittua huulilleni pienen virneen, kun Fila katsahti muhun voitonriemuisena.

Lue Huvihattaran koeratsastuksesta

Huvihattara on nimensä veroisesti yhtä hauskaa hattaramössöä koko poni, ainakin jos katsoo vaaleanpunaisten sydänlasien takaa. Vilma on valehtelematta yksi huumorintajuisimmista hevosista, ketä olen koskaan nähnyt - vaikkei meidän huumorintajumme aina kohtaakkaan. Tamman mielestä stand up -shown hauskimpaa viihdettä ovat ehdottomasti hoitotilanteissa possuilu, kaiken juuri viimeksi eilen ja sata kertaa sitäkin ennen nähdyn säikkyminen sekä mielensä osoittaminen esimerkiksi taluttaessa. Nuori suomenhevonen osaa myös olla sen verran tohelo, että se saattaa rehellisesti ihan vain unohtaa, että siinä estetolpan päällä roikkuu vielä kolmen kierroksenkin jälkeen se sama takki, jota piti säpsähtää jo alkuverryttelyissä. Koskaan ei Viipun kanssa kahta samanlaista päivää kyllä tule, ja se on omasta mielestäni taas se hauskin puoli tässä - vaikkei niin kovasti aina olekaan naurattanut, kun ollaan esimerkiksi jumitettu risteyksessä se kymmenen minuuttia sen postilaatikon takia, tai kun olen metsästänyt rautiasta laitumelta päästä päähän vain, koska sitä huvitti spurttailla.

Hoitotilanteet, nuo arjen riemut ja kauhut yhdessä Huvihattaran muotoisessa ponipaketissa. Varmuuden vuoksi on paras sitoa tamma kiinni, olit sitten harjaamassa tai satuloimassa sitä - utelias lapsi kun ei osaa olla aloillaan, ja hyvin helposti tilanne johtaa siihen että joko 1) Vilma pakenee ja löytyy kauralaarilta, toisen hevosen karsinasta heiniltä tai tallipihasta kiusaamasta muita 2) Vilma pyörii (se sanoisi tätä vain venyttelyksi) ja talloo varpaat TAI liiskaa seinän ja itsensä väliin (vahingossa), hyvässä tapauksessa molemmat 3) Vilma levittää harjat, heittelee niitä ja lopuksi viskaa ämpärin tai harjakassin jalkojensa juureen niin, että voi astua sisälle itse. Jos kuka niin tämä poni ei todellakaan ymmärrä, ettei ole pienimmästä päästä, ja ohittaen kaikenlaiset sikailut, tamma olisi hellyydenkipeänä tulossa syliin jos vain antaisi luvan. Ipana rakastaa niin huomiota kuin sen kerjäämistäkin, ja ylimääräinen energia esimerkiksi käytävällä seisoessa menee siihen, että Vilma koittaa keskittää jokaisen tallissa olijan huomion itseensä - hyvä puoli on, että se yleensä loppuu komentamalla. Mikä toimii Huvihattaran tapauksessa myös yleisenä ohjeena: ole jämpti, älä anna periksi sen pelleilylle. Jos sitä ei huvita nostaa kaviota, se pitää silti pistää se nostamaan. Jos se pullistelee vyötä laitettaessa, sille sanotaan ettei ole aika leikkiä ilmapalloa. Ja jos se ei millään antaisi laittaa kuolaimia, sen kanssa tapellaan niin kauan että ne suitset ovat kokonaan päässä. Uusien ihmisten kanssa Vilmalla menee hetkiä, että se tajuaa näiden olevan siinä "johtajan" asemassa, mutta selkeällä ja määrätietoisesti tammaa ojentamalla sen saa kyllä lopettamaan jos jonkinmoiset juntteilut. Ainakin hetkeksi. Eikä se varustaminenkaan ole mikään kolmas maailmansota edes neidin tammamaisina päivinä, jos pitää päänsä. Ja kun sen pään pitää, sujuu Vilman kanssa oikeastaan kaikki hoitotoimenpiteet ihan fine - se ei ole aggressiivinen ja hyökkäile päälle, antaa laittaa remelit sun muut ja on ainakin tähän mennessä pitänyt myös eläinlääkärin sekä kengittäjän tapaamisesta.

kummatkin huolehtii vaan itsestään, jälkeenpäin kurkottaa puukkoa pois selästään

Nobody knows the way I'm feelin, I try to scream instead I smile

Porrastetut koulukilpailut	Muut koulukilpailut
00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00	00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00

Porrastetut estekilpailut	Muut estekilpailut
00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00	00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00 00.00.0000 Kilpailupaikka / luokka / 00/00

Mä tihkun testoa toksista, Ei mul oo mitään syytä pyrkii ulos täst boksista

Huvihattaran elämää aikajanana

Tammikuu 2019, Vilma ja Amanda muuttavat Belgiaan: 1 ♡ Osamaksuponi ja belgialaista suklaata (05.01.2019) Tammikuu 2019, ensimmäiset treenit Belgiassa: 2 ♡ Frans, arvokas takki ja taivutuksia (07.01.2019)

Sä veit mult aikaa sä vedit sen ohi, Ja aika on rahaa mä haluun ne rahat takas