|
syntynyt 31.05.2018, 3 kuukautta |
rekisterissä VH00-000-0000 |
you got somebody else to manipulate I think I dodged a bullet, I made a lucky escape
Kun Laama astutettiin tamman kasvattajan omistamalla, voikolla puoliverisellä, pistettiin sormet, tikut ja silmäripset ristiin sen puolesta, että punainen suomalainen synnyttäisi enemmän isältään, Hukkapuron Kodalta, luonteenpiirteitä perivän nelijalkaisen. Ei sitä tavallaan edes osannut toivoa, että varsasta tulisi vielä se kultaisen värinen, kun pääasia oli saada Mile High Glamin esikoisvarsa yhtenä kappaleena, elävänä ja mieluiten kaikkijalkaisena ulos maailmaan. Ja niinhän sitä saatiinkin, kun toukokuun viimeisenä päivänä, kolme päivää ennen laskettua aikaa, puoliveritamma alkoi näyttämään pieniä lähestyvän varsomisen merkkejä. Mokoma osasi kuitenkin olla se tricky one, ja kun illalla hevonen haettiin ensimmäisten joukossa sisälle, ei osattu kuvitella että kun kymmenkunta muuta kotiutettavaa turpaa oli saatu sisälle ja hevosten iltapuuroja muutaman kerran hämmennetty, oli Laama jo aloittanut saattamaan hevoslasta maailmaan. Soitto eläinlääkärille kutsui ammattiapua varmistamaan kaiken onnistumisen, ja kun tallinväki oli hiljalleen kietoutunut villaloimiin odottamaan pientä olentoa, päätti tamma kuitenkin vielä vaatia iltakauransa - kukapa nyt päivän parhaasta ateriasta kieltäytyisi? Loppujen lopuksi kaikki meni kuitenkin odotettua paremmin, ja maailmaan saatiin pieni, aivan isänsä värinen orivarsa - täysin terveenä ja äitinsä mammanvaistot herättävänä.
Se oli ensin Poju, sitten Puppana, ja lopulta Pablo, joka onneksi vakiintui tallilaisten suihin aikaisempien kutsumanimien ollessa hieman mauttomia. Voikko orivarsa kävi selkeästi päivä päivältä enemmän ja enemmän Laaman hermoille, ja siinä missä hieman agressiiviseksikin taipunut äiti koitti häätää uteliaita laumakavereita ja turhia ihmisiä lähestymästä pientä kultakimpalettaan, otti Pablo uusia askeleita hennon hoikilla koivillaan kohti vaaroja. Mamma sai olla valppaana kokoajan, ja oppiessaan lapsensa tavoille se alkoikin ennakoimaan tämän liikkeitä; kun voikko varsa otti ensimmäisiä askeleitaan kohti aidan vierustaa, oli jo suurikokoinen puoliverinen jyrännyt raville ja tämän eteen pysäyttämään pienokaisen matkan. Korvat luimussa läsipäinen ajoi poikansa takaisin turvallisille vesille, ja satavarmana voi sanoa, että jos yöaikaa ei lasketa, oli Laama onnellisimmillaan Pablon lopulta kellahtaessa mutaiselle maalle päiväunille. Siitä se ehkä hieman tulikin, Pablon oikea nimi nimittäin. Kasvaessaan viikko kerrallaan sillä tuntui olevan omaa päätä ja hieman egoakin, mitä the mother ei vain antanut toisen tuoda esille. Ja koska kasvattajatiimiin kuuluu yksi jos toinenkin iso Kanye West -fani, siitä tuli sitten lopulta It’s Not Eazy 2 Be Mr Yeezy, räppärin lempinimen ja patistavan Laama-äidin mukaan. Ei ehkä tyylikkäin nimivalinta, mutta suuhun sopiva ja vielä nykyäänkin hymyilyttävä.
Hajosiko auto tienposkeen tallimatkalla, unohditko kenties hanskat kotiin pakkasella? Ei hätää, Vanttu auttaa unohtamaan vitutuksen ja rahahuolet aiheuttamalla uusia harmaita hiuksia! Se ei pysy aloillaan muutamaa minuuttia pidempään, ja jos se vain on vapaana karsinassa hoitohetkellä ilman, ettei se pyöri, se leikkii vesiautomaatilla, litistää toisen kylkensä seinää vasten ja kaivaa tietä Kiinaan kaviollaan. Juuri kun hoitaja saa pohdittua päänsä puhki eri toimintasuunnitelmilla tamman jalkojen suojittamiseksi, on Vandella jo uudet puuhat mielessä ja hoitajaraukka joutuu aloittamaan kaiken uudestaan - kätevää aivojumppaa, sanoisi tämä hevonen jos puhua osaisi. Kaikkein varmin tapa saada kaikki hoidetuksi mahdollisimman ”helposti” on sitoa ruunikko kiinni käytävälle niin, että se pääsee esittelemään vain peräpään tanssiaskeliaan - kun harjan kanssa heiluva on pelastettu litistyskuolemalta, antaa suomenhevonen laskea harjan kaulalleen, välillä hoidosta jopa nautiskellen. Liian pitkälle tamman alahuulen lerputuksen lumoihin ei kannata vaipua, sillä maha on tietenkin sitten sitä herkkää aluetta, josta nousee jalka ja kääntyy korvat - toisaalta jos koittaa ajatella positiivisesti, niin kelläpä tytöllä ei olisi arkaa paikkaa, kun aina yritetään peitellä sitä kuinka ei päässytkään kesäkuntoon tai unohti pestä hiuksensa viikon jälkeen? Niinpä, Taikavalssi ei todellakaan ole ainoa. Harjat on ok, kaviokoukku on ok, vesiletkukin joskus, hikiviila superextra-no-no, satula menee luimistelujen kanssa. Aika lailla kaikista hoitotoimenpiteistä selvitään murahduksilla, ärähdyksillä ja viimeistään rauhoittavilla (viimeistään = kun eläinlääkäri on käymässä). Suitsinnan kanssa joutuu aina välillä tappelemaan ja kurottelemaan, mutta tässäkin Vanttu huolehtii vain suitsijan venyvyydestä ja hermojen pitämisestä - on se ihana kun se aina jaksaa muistaa kaksijalkaista, eikö? Pesulla käydessä on tärkeää, että myös hoitaja saa läpikotaisen puunauksen, ja kengittäessä tamma painaa päänsä vasten ihmisen olkapäätä testatakseen, onko hoitaja muistanut käydä salilla vahvistamassa olkalihaksiaan (jos murtuu pään painosta, on aika hankkia uusi salikortti viime tammikuussa ”alesta” hommatun tilalle). Varsinkin vierestäkatsojan roolissa on elämä ruunikon suomenhevosen kanssa siis ainakin hauskaa, jos ei muuten erityisen tuottavaa.
Muistatko sen ensimmäisen kerran, kun sait ponitunnilla nousta Pojun selkään ilman että kukaan piteli kiinni kimon poniruunan suitsista? Muistatko sen ihanan ylpeyden, jonka koit kun käytit kaikki pohjevoimasi noustaksesi pullean ponin selkään ja vihdoinkin humpsahdit satulaan? Myös Vantun selkään noustessa saa tuntea olonsa ylpeäksi ja vähintään Suomen mestariksi, tamma kun on kova näyttämään niitä wanhojen tanssien mekkojen helmoja heiluttavia piruetteja juuri silloin - jos meinasit pysyä perässä yhdellä jalalla pomppien, no, turha kuvitellakkaan. Hanki se jakkara ja hyppää selkään reippaasti ja vaivattomasti, jotta pääset kuuntelemaan ruunikon inahduksia satulavyötä kiristäessä. Vasta kun kaikki remelien säädöt sun muut on hoidettu ja lampsitte uralla alkukäyntejä, on suomenhevonen tyytyväinen - sehän siis tykkää liikkua ja olla ratsuna, vaikkei siitä ehkä ensimmäisenä sitä uskoisi.
Taikavalssin askeleet ovat lyhyet ja hieman tikittävät, vatsalihaksia treenaavat ja ladattu täyteen vauhtienergiaa - aina mennään vähän reippaammin kuin olisi tarvis, aivan kuin pitäisi olla aina ajoissa. Laukka on erittäin mukava ratsastaa, ravissa riippuu ihan saako keventää vai kidutetaanko perslihaksia harjoitusravissa. Ruunikko on muuten omaperäisestä luonteestaan huolimatta ihan semimiellyttävä ratsu joka tekee parhaansa (jos tahtoo), aina se ei jaksa totella - hauskempaahan on, kun ratsu saa (ei kyllä saisi mutta tekee niin vaikka kieltäisi) itse päättää tehtävät ja tuhlata turhat energiat kulmien pelkäämiseen ja kaikkeen muuhun yhtä mukavaan. Esteillä tuo ongelma tahtoo esiintyä pelottavien (lue: rumien) esteiden kohdalla, tamma kun on tyylitietoisena täysin varma etteivät jotkin ylitettävistä esteistä löydy sen kauden voguesta. Sellaisten yli on turha yrittää ensimmäisellä kerralla, ja ratsastajan tuleekin takoa ruunikon hevosen päähän usein, kuinka hypätään yli ilman esteen kiertämistä. Vande on kyllä ihan kohtalainen esteratsu, ja ainakin siltä löytyy vauhtia, hyppytekniikka ei ole mikään Luojan kaunein luomus mutta kelpaava kuitenkin. Kaikenlisäksi tamma tuntuu joskus tykkäävän esteistä, ainakin kun niitä hypätään kujalla ilman varusteita. Maastoon lähdettäessä Vanttu pistää usein mörkölasit päähän ja näkee kummajaisia siellä sun täällä, kuitenkaan pelkäämättä säpsymisiä enemmän. Kyllä tamman selässä pysyy vaikka oltaisiin metsässä kahdestaan samoilemassa, ratsastaja vaan muistaa olla nukkumatta!
You've got powers but you instructed all the demons instead
| i. Hukkapuron Koda voikko fwb, 165cm | ii. Knut 5318 voikko sabino fwb, 169cm | iii. Nuu-Nuuk DFC vkk fwb |
| iie. Vidette Z rnvkkkm sb kwpn | ||
| ie. Larana PTT ruunikko fwb, 164cm | iei. Dekorum rn fwb | |
| iee. SC Amber's Big Pride rn old | ||
|
e. Mile High Glam DFC rautias fwb, 168cm KTK-II, Ch, VSN national champion | ei. Saffron Secret Treasure rautias kwpn, 165cm | eii. Top Secret II rt kwpn KRJ-II |
| eie. Huxleya m kwpn | ||
| ee. Technically Single DFC ruunikko fwb, 168cm | eei. Ur So Gay rn fwb | |
| eee. Twerk It Like Miley rt fwb |
♡ 00.00.0000 o. Kill the Kiwi de Manana (i. Emän Nimi), om. Omistaja
♡ 00.00.0000 o. Kill the Kiwi de Manana (i. Emän Nimi), om. Omistaja
♡ 00.00.0000 o. Kill the Kiwi de Manana (i. Emän Nimi), om. Omistaja
Tell me I'm broken by design So I can't see the beauty in my flaws
|
tahti ja irtonaisuus: 0.00p |
♡ kouluratsastus tasolla 0 pistein 0.00 |
|
20.05.2018, esterataharjoitukset Rihtniemessä - 60cm - 1/1, 0vp / 1) 27.05.2018, koulurataharjoitukset Rihtniemessä - he B/K.N. Special - 4/5, 63% |
This sweet intoxication shakes my soul, You're the darkness in me Palo Santo
Koska Pablo on vielä varsa, ei siltä löydy päätähuimaavaa varustekokoelmaa. Sille on hankittu pääosin välttämättömimmät varusteet, kuten varsariimu, naru, oma harjasetti sekä jo syksyä varten hommattu varsaloimi.
Varusteet: Oddpixel, Equestrian PRO, Mestyn Varuste
Pablo opettelee syömään väkirehuja seuraamalla äitinsä esimerkkiä, ja nyt käännyttyään kolmikuiseksi varsa saakin jo oman rehuannoksensa niin aamuisin kuin iltaisinkin. Aamuisin pienelle turvotetaan Equestrian PROn Junior mix -rehuvalmistetta noin 0.5 kg, ja iltaisin samaan määrään kyseistä tuotetta lisätään vielä Lifeguard -erikoisvalmistetta 20 grammaa. Se tukee varsan vastustuskykyä, ja myös varsan emä Laama on saanut valmistetta tiineysajasta saakka.
Pabloa käsiteltäessä tulee olla rohkea ja päättäväinen niin, ettei nuori varsa pääse niskan päälle. Riimu jätetään päähän tarhassa. Taluttaessa varsaa voi olla tomera ja komentaa, sillä välillä orilla on tapana hyppiä energisesti taluttajan ympärillä kiinni ollessaan. Mieluiten ainakin kerran päivässä karsinasta otettaessa tai sinne vietäessä käydään vartaloa + jalkoja läpi käsin/harjan kanssa ja nostetaan kaviot.
Vanessa Juliána Bolívar on kaksikymmentävuotias (12.1.1998) nuori, joka kirjoitti itsensä merkonomiksi kaksikielisessä tutkinnossa Helsingissä ja aikoo hakea opiskelemaan matematiikkaa tai kansainvälistä liiketalouden tutkintoa korkeamman asteen koulutukseen - tällä hetkellä puoliksi argentiinalainen on kuitenkin välivuodella, työskennellen marketin kassalla päivisin.
Lyhyenläntä nainen on syntynyt ja kasvanut suurimman osan elämästään suomalaisten havumetsien ja saunakulttuurin piirittämänä, mutta muutti Argentinaan isovanhempiensa luokse valmistuttuaan ammattikoulusta. Vanessan äiti Adriana Bolívar on syntyperäinen argentiinalainen, joka muutti parikymppisenä Suomeen yliopiston perässä; sille tielle jääden, nainen rakastui kylmässä pohjolassa, opiskeli itsensä asianajajaksi ja perusti perheen pari vuotta vanhemman Jukka Korpela-Bolívarin kanssa. Isä-Jukka on markkinointiosaston johtotehtävissä kansainvälisessä firmassa ja opiskellut itsensä lukion ja kauppakorkean kautta maisteriksi, työtehtäviensä sivussa veneillen ja kirjallisuutta harrastaen. Hevosharrastus on perheen yhteinen ajanviete, johon osallistuvat isää lukuunottamatta Bolívarin perheen jokainen jäsen - äiti, Vanessa ja pikkusisko Viviana (12) ovat viettäneet suurinpiirtein jokaisen viikonloppunsa talleilla ja perheen omistuksessa onkin Vanessan puoliveritamma Laaman lisäksi myös toinen hevonen, latvianurheiluhevosruuna Kapteeni eli Kapu, jonka kanssa ”Vivi” ja Adriana harrastavat nykyään. Korpela-Bolívarit asuvat Keski-Suomessa suurikokoisessa omakotitalossa, muutaman kymmenen kilometrin päästä Saurasta, kun taas Vanessa on juuri muuttanut Sauran keskustaan vanhan rakennuksen kerrostalokaksioon.
Vanessa on perinyt selkeästi enemmän luonteenpiirteitä äitinsä tuliselta latinosuvulta, eikä olekkaan koskaan ollut kuin ns. normaali, ”hiljainen ja nössykkämäinen” suomalainen; jos jotain sanottavaa on, se sanotaan ääneen. Bolívar on pienestä pitäen tuonut oman mielipiteensä reippaasti esiin, eikä koe tarvetta piilotella persoonaansa tai sanottaviaan uusienkaan ihmisten seurassa - vain synkemmät vaiheet elämästä verhotaan tarkasti mielen sopukoihin, mutta muuten tähän neitiin on kyllä helppo mennä tutustumaan. Avoimin mielin uudet ihmiset vastaanottava nuori osaa olla avarakatseinen ja huomioida ympärillä olevat ihmiset, ja tuleekin sen vuoksi hyvin juttuun uusien tuttavuuksienkin kanssa - vaikka tumma ja tulinen latino on suora ja rehellinen, koittaa hän vältellä viimeiseen asti muiden loukkaamista ja niiden sammakoiden päästelyä ulos, nainen nimittäin vihaa vihanpitoa, riitelyä ja varsinkin sopimista, joka on tuolle yhä hieman hankala paikka. Vanessalla saattaa nimittäin olla välillä vaikeuksia niellä ylpeytensä ja pyytää anteeksi, ja mielummin tämä pitääkin mykkäkoulua kuin menee heti suorinta reittiä sopimaan - muutaman rauhoittavan tupakan ja kahvikupin jälkeen, kun äkkipikainen luonne on saanut rauhoitettua itsensä ja tasattua hengityksensä, voi tämä jopa yltyä nöyrtymään ja hipsiä pahoittelemaan. Kuitenkin niin, että tekee selväksi myös oman puolensa riidassa, tietenkin.
Huumorintajuinen ja ulkopuolisten silmiin aina aurinkoiselta näyttävä nuori omaa myös sen niinsanotun dark siden: masennuksesta parantuvana tällä saattaa olla mielialojen vaihteluita useita kertoja päivässä, ja vaikkei tuo siitä useille kerrokaan, ymmärtävät siitä tietävät selkeästi helpommin naisen yhtäkkistä ”angstimista” tai tiuskimista.
Sen lisäksi, että Vanessa on perinyt luonnetta äitinsä puolelta, juurtaa tuon ulkonäöllistenkin seikkojen alkuperät meren toiselle puolelle: lyhyt ja oikeista kohdista muodokas, sävyä tummempi iho ja ei käsiteltynä aivan pientä säkkärää olevat luonnonkiharat hiukset muistuttavat argentiinalaisuudesta tarpeeksi usein kalpeiden suomalaisten keskellä, ja nainen saa myös kuulla siitä - ainakin ystäviltään. Useinmiten Vanessa pukeutuu myös muotojaan korostavasti, ja vaikka tämä olisi juuri herännyt, näyttää keho useinmiten häikäisevältä ihoa myötäilevissä topeissa ja t-paidoissa sekä turhankin tiukoissa legginsseissä tai farkuissa. (Bolívarin tyylikollaasi) Tallille nainen pukeutuu rennommin, ja yllä nähdään usein ratsastushousut sekä jonkinlainen huppari tai pitkähihainen, säästä riippuen.
Is there a consequence for all I've done, will I find sweet relief?
Pieni orivarsa otti muutamia askeleita kohti mua, kun mä avasin karsinan oven ja siirryin Laaman yksiön sisäpuolelle. Punainen tamma vilkaisi mua sivusilmällä, tuntui hieman mulkaisevan, mutta jatkoi sitten mut tunnistettuaan päiväheiniensä syömistä. Ojensin käteni hontelojalkaisen voikon haisteltavaksi, ja upotin toisen lapion sormet sen silkkisen pehmeään kaulakarvaan. ”Mitäs Puppana”, mä mutisin varsalle ja naurahdin, kun ori tuuppasi mua kepeästi käsivarteen. Lopulta lakkasin lepertelemästä pienokaiselle, ja otin toisella käsivarrella roikkuvan, pinkin riimun käsiini, lähestyen sen kanssa Laamaa. ”Moi neiti, lähdettäisiinkö kävelylle?” mä kysyin tammalta samalla kun nostin tuon pään heinistä ja pujotin punaiselle päitset päähän. Tamma lähti vastenhakoisesti seuraamaan mua, orivarsan suorastaan hyppiessä riemusta sävy sävyyn äitinsä riimun kanssa mätsäävän varsanarun pyöriessä toisen pienessä päässä.
Lampaat. Ne ne vasta outoja olivatkin. Eivätkä pelkästään varsan mielestä, Laama mulkoili niitä yhtä lailla mutta rauhottui lopulta syömään vihreätä tienpientareelta. Poju sen sijaan ei malttanut pysähtyä, vaan huomatessaan äitinsä silmän välttävän se karautteli hiekkaista tietä pitkin edestakaisin laukassa, Rihtniemen lammasneitien seuratessa nuoren menoa silmät suurina. Enhän mä vieläkään tunnistanut nuista, kuka oli kukakin, mutta kolme komeassa villassa olevaa sorkkaeläintä siellä aidan toisella puolella oli, milloin ne juoksivat aidan viertä orivarsan perässä, milloin pysähtyivät laitumensa nurkkiin mulkoilemaan hevosen ilakointia.
Yhtäkkiä sekä varsa että Laama lopettivat touhunsa, ja lampaatkin keskittivät katseensa päärakennuksen suuntaan, josta kuului pian iloinen haukahdus. Päärakennuksen portaita laskeutui suurikokoinen saksanpaimenkoira häntä puolelta toiselle heiluen, kun se jolkotteli mun ja silminnähden järkyttyneen Laaman luokse. Tamma otti muutaman askeleen taaksepäin ja jäi sitten mulkoilemaan karvaista nelijalkaista siinä missä puoliverisen varsa lähestyi uteliaana, kaula pitkällä kaarella kohti Hemulia. Voikko hörähti tuttavallisesti uudelle ystävälleen, ja suurikorvainen koira haisteli nenä kiivaasti käyden pientä hevosenalkua, lopulta kyllästyen ja kääntyen mun puoleeni rapsutuksia kerjäten. ”Hemppa löysikin jo uusia kavereita täältä, mitä mä minuutin ehdin tuossa sisällä väkertää kenkiä jalkaani”, kuului Juulian ääni päärakennuksen ovelta. Nainen oli pukeutunut huolettomasti löysään t-paitaan ja shortseihin, eli juuri säähän sopivasti, olihan ulkona Suomen kesäksi yllättävän kuuma. ”Joo, tekivät tuttavuutta pikkuisenkin kanssa mutta ei tainut koiruutta hirveästi kiinnostaa tuo leikkikaverin pesti kun mun luokse aika nopeasti tuli”, naurahdin portaat laskeutuneelle naiselle, joka asteli hiljalleen meidän luokse ja tervehti Puppanaa rapsutuksin. Ori suorastaan nautti tallinpitäjän kosketuksesta ja painoi kaulansa vasten tuon käsivartta, meidän naureskellessa ihmisläheiselle voikolle. Laama oli rauhoittunut viimein takaisin lempipuuhansa, eli vihreän syömiseen, ja sivusilmällä pienokaistaan valvoen se ahmikin heinänkorsia suuhunsa reippaaseen tahtiin. Me vaihdettiin vaaleaverikön kanssa muutama sananen varsoista (koska Pusukin sai oman pienokaisensa, joten meillä oli tallissa kiva kahden vauvahepan varsalauma!), ennenkuin naisen poika, Veeti rymysi rappuset alas ja hoputti äitiään autolle. ”Lupasin tälle jätskiä niin pitää nyt lähteä käymään varmaan kaupassa. Näkyillään jos sä olet vielä tallilla kun me palataan!” Juulia totesi pojan vetäessä tätä kädestä pitäen kohti perheen autoa, ja mä huikkasin moikat pian autoon katoavalle tallinpitäjälle.
Me syöteltiin pojun kanssa vielä hetki Laamaa, joka tuntui lihovan silminnähden jokaisella uudella heinätupsulla, ennenkuin revin väkisin tamman pään ylös ja suuntasin kahden kaviokkaan kanssa takaisin kohti tallipihaa. Mä en kuitenkaan vienyt punaista poikineen enää viileän tallin suojiin, vaan kävin tarhaamassa parivaljakon Laaman privaatille ulkoilualueelle, jonne mä vielä ennen tallilta lähtöäni viskasin myös loput puoliverisen päiväheinistä. Kun mä viimeisen kerran katsoin olkani yli kävellessäni jo kohti parkkia, mä näin voikon varsan kellahtaneen paahtavaan auringonpaisteeseen kyljelleen - johan se päiväuniaika jo olikin!