|
syntynyt 21.01.2018, 5-vuotias |
rekisteröity, VH18-018-0643 |
Jos sä oot Jumalan peili Mä vedän sust viivat beibi
Kaakkilan Taikavalssi on ihan mukava, ruskea suomenhevonen. Painosanalla ihan. Vaikkei siitä ole kasvettuaankaan tullut samanlaista evil deviliä kuin sen äidistä, ei se silti saanut luonteenpiirteitä jaettaessa maailman parhaimpia kortteja; Vanttu on niin sanotusti tosileidi, jonka mielialat vaihtelevat päivittäin, eikä oikeastaan koskaan voi tietää kasvattaako tamma pirunsarvia vai enkelinsiipiä sillä hetkellä. Ja, vaikka ruunikko suunnittelisikin vihanpurkauksia ja olisi jo heittänyt ratsastajansa päin maneesin seinää, sille leppyy aina. Sen kolttosille antaa aina anteeksi aivan kuin koiranpennuille - ne ovat ne silmät ja se katse, jolla Vanttu sinulta pyytää huomiota ja kerjää rapsutuksia. Eli aivan kuten pitkä matematiikka, tämän tamman luonteen kanssa ei pääse oikeastaan pidemmälle kuin tehtävänannon läpilukuun - siinä vaiheessa, kun olisi tarkoitus alkaa laskemaan, päättää luovuttaa ja vain kokeilla kirjoittaa laskimella hauskoja sanoja. Vantun kanssa kannattaakin (not seriously, tyydy siihen laiskaan poniin joka ei liiku mihinkään - pääset helpolla) vain kokeilla ja koittaa kestää.
Hajosiko auto tienposkeen tallimatkalla, unohditko kenties hanskat kotiin pakkasella? Ei hätää, Vanttu auttaa unohtamaan vitutuksen ja rahahuolet aiheuttamalla uusia harmaita hiuksia! Se ei pysy aloillaan muutamaa minuuttia pidempään, ja jos se vain on vapaana karsinassa hoitohetkellä ilman, ettei se pyöri, se leikkii vesiautomaatilla, litistää toisen kylkensä seinää vasten ja kaivaa tietä Kiinaan kaviollaan. Juuri kun hoitaja saa pohdittua päänsä puhki eri toimintasuunnitelmilla tamman jalkojen suojittamiseksi, on Vandella jo uudet puuhat mielessä ja hoitajaraukka joutuu aloittamaan kaiken uudestaan - kätevää aivojumppaa, sanoisi tämä hevonen jos puhua osaisi. Kaikkein varmin tapa saada kaikki hoidetuksi mahdollisimman ”helposti” on sitoa ruunikko kiinni käytävälle niin, että se pääsee esittelemään vain peräpään tanssiaskeliaan - kun harjan kanssa heiluva on pelastettu litistyskuolemalta, antaa suomenhevonen laskea harjan kaulalleen, välillä hoidosta jopa nautiskellen. Liian pitkälle tamman alahuulen lerputuksen lumoihin ei kannata vaipua, sillä maha on tietenkin sitten sitä herkkää aluetta, josta nousee jalka ja kääntyy korvat - toisaalta jos koittaa ajatella positiivisesti, niin kelläpä tytöllä ei olisi arkaa paikkaa, kun aina yritetään peitellä sitä kuinka ei päässytkään kesäkuntoon tai unohti pestä hiuksensa viikon jälkeen? Niinpä, Taikavalssi ei todellakaan ole ainoa. Harjat on ok, kaviokoukku on ok, vesiletkukin joskus, hikiviila superextra-no-no, satula menee luimistelujen kanssa. Aika lailla kaikista hoitotoimenpiteistä selvitään murahduksilla, ärähdyksillä ja viimeistään rauhoittavilla (viimeistään = kun eläinlääkäri on käymässä). Suitsinnan kanssa joutuu aina välillä tappelemaan ja kurottelemaan, mutta tässäkin Vanttu huolehtii vain suitsijan venyvyydestä ja hermojen pitämisestä - on se ihana kun se aina jaksaa muistaa kaksijalkaista, eikö? Pesulla käydessä on tärkeää, että myös hoitaja saa läpikotaisen puunauksen, ja kengittäessä tamma painaa päänsä vasten ihmisen olkapäätä testatakseen, onko hoitaja muistanut käydä salilla vahvistamassa olkalihaksiaan (jos murtuu pään painosta, on aika hankkia uusi salikortti viime tammikuussa ”alesta” hommatun tilalle). Varsinkin vierestäkatsojan roolissa on elämä ruunikon suomenhevosen kanssa siis ainakin hauskaa, jos ei muuten erityisen tuottavaa.
Muistatko sen ensimmäisen kerran, kun sait ponitunnilla nousta Pojun selkään ilman että kukaan piteli kiinni kimon poniruunan suitsista? Muistatko sen ihanan ylpeyden, jonka koit kun käytit kaikki pohjevoimasi noustaksesi pullean ponin selkään ja vihdoinkin humpsahdit satulaan? Myös Vantun selkään noustessa saa tuntea olonsa ylpeäksi ja vähintään Suomen mestariksi, tamma kun on kova näyttämään niitä wanhojen tanssien mekkojen helmoja heiluttavia piruetteja juuri silloin - jos meinasit pysyä perässä yhdellä jalalla pomppien, no, turha kuvitellakkaan. Hanki se jakkara ja hyppää selkään reippaasti ja vaivattomasti, jotta pääset kuuntelemaan ruunikon inahduksia satulavyötä kiristäessä. Vasta kun kaikki remelien säädöt sun muut on hoidettu ja lampsitte uralla alkukäyntejä, on suomenhevonen tyytyväinen - sehän siis tykkää liikkua ja olla ratsuna, vaikkei siitä ehkä ensimmäisenä sitä uskoisi.
Taikavalssin askeleet ovat lyhyet ja hieman tikittävät, vatsalihaksia treenaavat ja ladattu täyteen vauhtienergiaa - aina mennään vähän reippaammin kuin olisi tarvis, aivan kuin pitäisi olla aina ajoissa. Laukka on erittäin mukava ratsastaa, ravissa riippuu ihan saako keventää vai kidutetaanko perslihaksia harjoitusravissa. Ruunikko on muuten omaperäisestä luonteestaan huolimatta ihan semimiellyttävä ratsu joka tekee parhaansa (jos tahtoo), aina se ei jaksa totella - hauskempaahan on, kun ratsu saa (ei kyllä saisi mutta tekee niin vaikka kieltäisi) itse päättää tehtävät ja tuhlata turhat energiat kulmien pelkäämiseen ja kaikkeen muuhun yhtä mukavaan. Esteillä tuo ongelma tahtoo esiintyä pelottavien (lue: rumien) esteiden kohdalla, tamma kun on tyylitietoisena täysin varma etteivät jotkin ylitettävistä esteistä löydy sen kauden voguesta. Sellaisten yli on turha yrittää ensimmäisellä kerralla, ja ratsastajan tuleekin takoa ruunikon hevosen päähän usein, kuinka hypätään yli ilman esteen kiertämistä. Vande on kyllä ihan kohtalainen esteratsu, ja ainakin siltä löytyy vauhtia, hyppytekniikka ei ole mikään Luojan kaunein luomus mutta kelpaava kuitenkin. Kaikenlisäksi tamma tuntuu joskus tykkäävän esteistä, ainakin kun niitä hypätään kujalla ilman varusteita. Maastoon lähdettäessä Vanttu pistää usein mörkölasit päähän ja näkee kummajaisia siellä sun täällä, kuitenkaan pelkäämättä säpsymisiä enemmän. Kyllä tamman selässä pysyy vaikka oltaisiin metsässä kahdestaan samoilemassa, ratsastaja vaan muistaa olla nukkumatta!
×
| 
×
|
Saisko late check-outin jos vielä hetken nautin yksinäisyydestä lailla astronautin
|
i. Kärmeniemen Makia KTK-III, ERJ-II 155cm rautias | ii. Marinara KTK-II, KERJ-I | iii. Marinada |
| iie. Kettumäen Manta | ||
| ie. Rakkausrunoja KTK-II, KERJ-I, KRJ-I, SLA-I | iei. Rakkautta Ilmassa | |
| iee. Painajaisruno | ||
|
e. Ch Anopinkauhu KTK-II
KRJ-II SLA-I ERJ-I YLA1 KERJ-II 154cm punaruunikko | ei. VIR MVA Ch Marrasmieli KTK-II, KERJ-I | eii. Marrashovi |
| eie. Tuskantuuli | ||
| ee. Leskenlempi KRJ-II, KERJ-II, SLA-I | eei. Lemmentyö | |
| eee. Sulhonsurma |
♡ 00.00.0000 o. Kill the Kiwi de Manana (i. Emän Nimi), om. Omistaja
♡ 00.00.0000 o. Kill the Kiwi de Manana (i. Emän Nimi), om. Omistaja
♡ 00.00.0000 o. Kill the Kiwi de Manana (i. Emän Nimi), om. Omistaja
Mitä jos tulee nii ultimaattisen vitun iso rakkaus et mä en tiedä mitä tehä?
|
tahti ja irtonaisuus: 187.69p |
♡ kouluratsastus tasolla 1 pistein 318.98 |
29.05.2018, harjoitusestekilpailut Stall Sjöholmassa - 50cm - 3/7 (1, kommentit |
1) Ruunikko suomenhevostamma muljautteli silmiään pari kertaa siihen malliin, että kulmissa tai koristekukkasien takana taisi vilistä vihreitä miehiä. Laura sai hyvin pidettyä kaikki langat käsissään ja nuoren tammansa keskittymään tehtävään. Siisti, rauhallinen ratsastus taannutti tamman alkuradan hysterian. Taikavalssin hypyt olivat laakoja hieman puutteellisen selän käytön vuoksi, mutta ratsukko selvitti 50cm esteradan puhtaasti.
×
| 
×
| 
×
|
mut pitäis lopettaa Ennen kun vaan ajatuksest tulee jotain todempaa
WEGA - meksikolaissuitset, kuolain Pixhorsen suora kumikuolain, Sir Classicin kangasohjat
WEGA - rintaremmimartingaali, WEGA - jalustimet, Sir Classicin nahkainen satulavyö joustoilla
sininen TKH - winter 18 -malliston yleishuopa, punainen Cassiel Basic -estehuopa,
v-pun. Pixhorse Can-Dy -yleishuopa ja valkea Sokka Luxuries -estehuopa
ruskeat Cassiel Furry -jänne- ja takajalansuojat, ruskeat WEGA Olympic -jänne- ja takajalansuojat
tummanruskeat Divino Luxurity -putsit
TKH - winter 18 -malliston sininen riimu, Cassiel Sydän -riimu pehmusteilla
sininen ja punainen kolmivärinen Pixhorse Coral -kangasnaru, ruskea Pixhorse Bold -nahkanaru
TKH - winter 18 -malliston sininen ja Elpi Icy IIIn punainen tallitoppaloimi
monivärinen Pixhorse Caleidoscope (200g) - ja sini-pinkki WEGA Unik (300g) -toppaloimet
TKH - winter 18 -malliston punainen, kaulakappaleellinen sadeloimi, siniruskea Tiny Weed -kevyttoppaloimi
tummansininen Sokka Luxuries -ratsastusloimi, villakankainen siniraidallinen Witney NM -puoliloimi
Bridlemanin kesäspray, vaaleanpunainen Pixhorse Can-Dy extended -harjasetti
Varusteet: MWS Boutique, Oddpixel, Hemsbury Saddlery, Takakujan tallipuoti, Equestrian PRO, Auburn Estaten Sokka Luxuries -mallisto
aamu: 0.5 litraa kauraa, 1 litra protein mixiä, 1 desi kivennäismixiä, 1 mitallinen biotiinia & 3 kiloa kuivaheinää
päivä 1/2: 3 kiloa kuivaheinää
päivä 2/2: 0.5 litraa protein mixiä ja 2 kiloa kuivaheinää
ilta: 0.5 litraa kauraa, 1 litra protein mixiä, 1 desi kivennäismixiä, 1 mitallinen biotiinia, 1 mitallinen ADE-vitamiinilisää ja 3 kiloa kuivaheinää
heinät tarjoillaan illalla tiheäsilmäisessä heinäverkossa / ruuat turvotettava ennen antamista lämpimällä vedellä
rasituksen jälkeen kauhallinen seosmelassia kymmeneen litraan lämmintä vettä
loimitetaan talvella klippauksen takia huolellisesti, tarkemmat loimitusohjeet karsinan ovesta/Annelta kysymällä
sileällää suojat etujalkoihin, esteillä kaikkiin jalkoihin suojat ja etusiin putsit
liikutuksen jälkeen jalat kylmätään n. 15-30 min kylmäyssuojilla, tarvittaessa hyppäämisen jälkeen linimenttiä takapään lihaksille
Vanessa Juliána Bolívar on kaksikymmentävuotias (12.1.1998) nuori, joka kirjoitti itsensä merkonomiksi kaksikielisessä tutkinnossa Helsingissä ja aikoo hakea opiskelemaan matematiikkaa tai kansainvälistä liiketalouden tutkintoa korkeamman asteen koulutukseen - tällä hetkellä puoliksi argentiinalainen on kuitenkin välivuodella, työskennellen marketin kassalla päivisin.
Lyhyenläntä nainen on syntynyt ja kasvanut suurimman osan elämästään suomalaisten havumetsien ja saunakulttuurin piirittämänä, mutta muutti Argentinaan isovanhempiensa luokse valmistuttuaan ammattikoulusta. Vanessan äiti Adriana Bolívar on syntyperäinen argentiinalainen, joka muutti parikymppisenä Suomeen yliopiston perässä; sille tielle jääden, nainen rakastui kylmässä pohjolassa, opiskeli itsensä asianajajaksi ja perusti perheen pari vuotta vanhemman Jukka Korpela-Bolívarin kanssa. Isä-Jukka on markkinointiosaston johtotehtävissä kansainvälisessä firmassa ja opiskellut itsensä lukion ja kauppakorkean kautta maisteriksi, työtehtäviensä sivussa veneillen ja kirjallisuutta harrastaen. Hevosharrastus on perheen yhteinen ajanviete, johon osallistuvat isää lukuunottamatta Bolívarin perheen jokainen jäsen - äiti, Vanessa ja pikkusisko Viviana (12) ovat viettäneet suurinpiirtein jokaisen viikonloppunsa talleilla ja perheen omistuksessa onkin Vanessan puoliveritamma Laaman lisäksi myös toinen hevonen, latvianurheiluhevosruuna Kapteeni eli Kapu, jonka kanssa ”Vivi” ja Adriana harrastavat nykyään. Korpela-Bolívarit asuvat Keski-Suomessa suurikokoisessa omakotitalossa, muutaman kymmenen kilometrin päästä Saurasta, kun taas Vanessa on juuri muuttanut Sauran keskustaan vanhan rakennuksen kerrostalokaksioon.
Vanessa on perinyt selkeästi enemmän luonteenpiirteitä äitinsä tuliselta latinosuvulta, eikä olekkaan koskaan ollut kuin ns. normaali, ”hiljainen ja nössykkämäinen” suomalainen; jos jotain sanottavaa on, se sanotaan ääneen. Bolívar on pienestä pitäen tuonut oman mielipiteensä reippaasti esiin, eikä koe tarvetta piilotella persoonaansa tai sanottaviaan uusienkaan ihmisten seurassa - vain synkemmät vaiheet elämästä verhotaan tarkasti mielen sopukoihin, mutta muuten tähän neitiin on kyllä helppo mennä tutustumaan. Avoimin mielin uudet ihmiset vastaanottava nuori osaa olla avarakatseinen ja huomioida ympärillä olevat ihmiset, ja tuleekin sen vuoksi hyvin juttuun uusien tuttavuuksienkin kanssa - vaikka tumma ja tulinen latino on suora ja rehellinen, koittaa hän vältellä viimeiseen asti muiden loukkaamista ja niiden sammakoiden päästelyä ulos, nainen nimittäin vihaa vihanpitoa, riitelyä ja varsinkin sopimista, joka on tuolle yhä hieman hankala paikka. Vanessalla saattaa nimittäin olla välillä vaikeuksia niellä ylpeytensä ja pyytää anteeksi, ja mielummin tämä pitääkin mykkäkoulua kuin menee heti suorinta reittiä sopimaan - muutaman rauhoittavan tupakan ja kahvikupin jälkeen, kun äkkipikainen luonne on saanut rauhoitettua itsensä ja tasattua hengityksensä, voi tämä jopa yltyä nöyrtymään ja hipsiä pahoittelemaan. Kuitenkin niin, että tekee selväksi myös oman puolensa riidassa, tietenkin.
Huumorintajuinen ja ulkopuolisten silmiin aina aurinkoiselta näyttävä nuori omaa myös sen niinsanotun dark siden: masennuksesta parantuvana tällä saattaa olla mielialojen vaihteluita useita kertoja päivässä, ja vaikkei tuo siitä useille kerrokaan, ymmärtävät siitä tietävät selkeästi helpommin naisen yhtäkkistä ”angstimista” tai tiuskimista.
Sen lisäksi, että Vanessa on perinyt luonnetta äitinsä puolelta, juurtaa tuon ulkonäöllistenkin seikkojen alkuperät meren toiselle puolelle: lyhyt ja oikeista kohdista muodokas, sävyä tummempi iho ja ei käsiteltynä aivan pientä säkkärää olevat luonnonkiharat hiukset muistuttavat argentiinalaisuudesta tarpeeksi usein kalpeiden suomalaisten keskellä, ja nainen saa myös kuulla siitä - ainakin ystäviltään. Useinmiten Vanessa pukeutuu myös muotojaan korostavasti, ja vaikka tämä olisi juuri herännyt, näyttää keho useinmiten häikäisevältä ihoa myötäilevissä topeissa ja t-paidoissa sekä turhankin tiukoissa legginsseissä tai farkuissa. (Bolívarin tyylikollaasi) Tallille nainen pukeutuu rennommin, ja yllä nähdään usein ratsastushousut sekä jonkinlainen huppari tai pitkähihainen, säästä riippuen.
Mä mietin sua tänää, En pitkää enkä hyvällä mut mietinpähä kumminki
14.2.2018, ystävänpäivän ratsastustunti Laamalandian totaalijärkyttyneen prinsessan näkövinkkelistä
Sillä oli päällä se vaaleanpunainen toppatakki, jonka hihat pullottivat muskeleiden näköisesti. Se kutsui mua tarhan portilla ja mä, total idiot, lankesin. Olisi pitänyt arvata että töihinhän sitä joutui, kun antoi kiinni sille tytölle - eikä töissä siis muuten ehkä mitään, mutta kun me päästiin kentälle (öö excuse me kenen idea edes on mennä ulkona kun olis kattokin pään päälle????), mä huomasin, että siellä oli muitakin eläimiä. Hevosia. ”Lajikavereita” extrasuurissa ja huutavanpunaisissa lainausmerkeissä kirjoitettuna. Kaksi selkeästi Britney Spearsin kaljupääaikaisella kampaajalla käynyttä irokeesitukkaista ponia oli aivan kuin kaksosia (mitä järkeä olla samannäköinen kun voi olla uniikki), ruskea trimmausta kaipaava islanninhevonen joka kävellä löntysteli ratsastajansa alla, ja sitten, wou, yksi siniverinen. Valkoinen puoliverinen prins… se olikin tyttö. Kilpailija kuitenkin spotted juuri sillä sekunnilla, kun se tyttö mun selässä olisi tahtonut tehdä yhteistyötä - mä painoin korvat luimuun ja kiemurtelin aikani alkuverryttelyissä, kunnes aloin lämmetä ajatukselle että saisin oikeesti ehkä jopa juosta ja laihtua, koska no, supermodels never sleep without thinking about the good shape (seriously mähän halusin vain osoittaa kaikille olevani nuoresta iästäni huolimatta hieno ratsu, varsinkin sille valkoiselle kaunottarelle).
Hiffasin kuulema hienosti ihmisen mahdollisimman pienet avut, ja kun mä olin aikani vänkännyt vastaan vähän kaikesta (kuten pelottavista kulmista, mallikoulussa opetetusta catwalk-käynnistä josta Vanessa ei tykännyt ravatessa, siitä että musta kolmikaarisen uran kaarille sopi yksi mun kyljen mentävä lisämutka etc etc, u know those mothers), meillä synkkasi. Finally. Vanessa alkoi ymmärtämään siis mua ja antoi mun rauhassa tehdä mitä kuuluikin - siirtymiset eri askellajeista toisiin olivat mun lemppareita ja loistin niissä, voltitkin meni ihan kivasti vaikka se omilla jaloillaan pönöttävä nainen huomauttikin mun suoristamisesta. Parasta oli kuitenkin se, kun me onnistuttiin laukannostoissa, ja aivan ensimmäisestä nostosta saakka kumpikin kavio osasi olla johtava - mua ei oikeastaan kiinnostanut, oliko kyseessä vasta- vai myötälaukka, mä heitin koipiani menemään ja Vanessa joko taputti tai ärisi itsekseen (ihme hippiäinen, varmasti nolasi meidät). Se ihme Juuliakin kehui onnistuneita nostoja ja vielä uudemman kerran sitä, etten ottanut yhden yhtä raviaskelta nelistämisestä käppäilyyn siirtyessäni. Sain aimotaputukset kaulalle, kun me saatiin siirtyä loppukäynteihin, ja osasin olla jopa tyytyväinen. KUNNES. SE. KIMO. TULI. MUN. ETEEN. LIKE. WHAT? Mä inahdin ja heitin toisen kavion taaksepäin (harmi ettei siellä ollut ketään), ja Vanessan oli pakko kääntää mut ympyrälle, koska mun vihalle ei vaan mahtanut mitään - se valkoinen otus sai mun päässäni kiehumaan. Toisaalta, kyllä Kimillä ja Taylorillakin on aina sotaa twitterissä. Minkä meille megatähdille mahtaa, aina on jotain.
