"Tähän voisi tulla kiva quote jos keksisin sellaisen."

Kun Sofia ja Henna myivät Huttulan hevostilan maat ja rakennukset Joensuussa, ottivat mukaansa yhden hevosen ja muuttivat etelään, ei ollut ajatuksissakaan aloittaa uuden talliprojektin pystyynpanoa. Ninja asui Helsingin pohjoispuolella yksityistallilla ja perhe Tuovinen viihtyi hyvin vuokrakaksiossaan Eirassa - kunnes tuli se päivä, kun he kirjoittivat nimet alle toisen hevosen papereihin. Sen jälkeen tallivuokrat alkoivat pakottaa päätä ja satuttaa sielua, välimatkat ja kiireiset työpäivät verottaa hevosten kanssa vietettyä aikaa. Uusi perheenjäsenkin, tanskandoggi-Hulda, tuntui vievän liikaa tilaa pienestä asunnosta.

Eiväthän Tuoviset suunnitelleet ostavansa hevostilaa. Aurotaipaleen myytävät tilukset ja uutuudenkarhea tallirakennus vain sattuivat eteen, kun perhe oli sukuloimassa Hennan serkkujen luona Lahdessa. Vaati muutaman sängyssä käydyn, vakavan keskustelun, ennenkuin Sofia otti yhteyttä tontin omistajaan ja sopi kaupoista. Sitten tuli vain pakata hevoset ja tavarat ja muuttaa Okeroisten kylän alueelle Lahden ja Hollolan rajalle - keskelle vanhoja omakotitaloja, peltoja ja rauhallista ympäristöä muutamine havupuineen ja metsineen. Ala-Okeroistentielle muutaman mutkan taakse, Halpalanpolulle Tuoviset ovat palanneet hevosalan yrityksensä kanssa, asuvat tallista tien toisella puolella ja jatkavat Pohjois-Karjalassa alkunsa saanutta yksityistallitoimintaa rennoin rantein.

Aurotaipaleen alkutaipaleiden vuosiluvuista ei ole merkintöjä, mutta ensimmäisen kerran netissä pyöritettiin Huttulaa kenties vuoden 2016 loppupuolella - siitä saakka talli on kulkenut erilaisina variaatioina täydellisestä, rennosta ja miellyttävästä tarinointialustasta niin omistajalleen kuin vierailijoille, ja viimein vuonna 2018 se sai nykyisen muotonsa. Huttula koki niin osoitteen- kuin nimenvaihdoksenkin, ja loppuvuodesta nousi pystyyn Aurotaipale.

Rakkaudella,
Sofia ja Henna Tuovinen

Aurotaipaleen puikoissa häärii Laura (VRL-11124, @), keskustassa yhteyttä voi ottaa nimimerkkiin Laura!


Päivityksiä

11.04.2020. Sierran poni Doricemay muutti alkuviikosta Aurotaipaleeseen, ja on jo kovaa vauhtia kotiutumassa uuteen ympäristöönsä! Tamma tarhaa tällä hetkellä yksin, mutta jos tähdet ja kuu ovat oikeassa asennossa, olisi tarkoituksena tarhata ratsuponi Thalian kanssa. Meillä kevättä on odotettu innolla ja sataneet uudet lumet saivat harmin mieleen, mutta josko se siitä - nyt rentoudutaan pääsiäisen viettoon! :)

09.02.2019. Helmikuu tuli yllättävän nopeasti, ja talli onkin elänyt pienessä helmihorroksessa koko alkukuun. Siitä noustaksemme on kuitenkin suunniteltu illanvietot talliporukalle, joissa tarkoituksena on tutustua paremmin tallikamuihin! Tänään sovittiin myöskin tallipaikkasopimuksesta Lenan kanssa tämän aivan ihanalle Reetta-tammalle, tervetuloa! :)

13.01.2019. Nyt on sekä joulu että uusi vuosi takana, ja on aika kääntää katseet reippaasti etenevään tammikuuhun! Vielä tämän kuun aikana pyöritellään maneesissa ainakin yksi tunti foorumin puolella, riippuen kiinnostuksesta myös kuun loppuun voitaisiin merkata kalenteriin jotakin opetusta. :)

21.12.2018. Miguelin yksityinen Piru on kotiutunut hyvin, ja joululoman aikaan talliin saadaan tammavahvistusta jo kertaalleen meillä asuneesta Vanu-suomenhevostammasta, joka muuttaa ylläpitäjänsä kanssa piristämään Aurotaipaleen päiviä!

Aurotaipale suosittelee Fagerholman ratsastuskeskusta, Mandelbackea, Marrashovin ratsutilaa, Peikonkulman Ponitallia, Korkeavuoren tallia, Louhikartanoa sekä Loitsulaa!

Hevoset hoitaa
Hevoset ruokkii


sivun kuvat © mkyprofe (CC BY-NC-SA 2.0), wakedeadman.deviantart.com, tallin omaisuutta

© Aurotaipale 2016-2020, ulkoasu by Cery / Maybeck Stud 2016 ja taustakuva © Vapaasti By AK
Tämä on virtuaalitalli, ja tämä on virtuaalihevonen