virtuaalihevonen
VH18-018-0643
♡ 6-vuotias suomenhevostamma, syntynyt 21. tammikuuta 2018 Joensuussa
♡ väriltään punaruunikko (Ee/Aa), säkäkorkeutta löytyy vajaat 157 senttimetriä
♡ painotukseltaan harrasteratsu, kilpaillaan satunnaisesti koulua ja esteitä
♡ kasvattanut Kaakkilan Suomenhevoset ja omistaa Laura (VRL-11124)
♡ asuu tällä hetkellä Juuttaanniemen ratsutilalla Riihimäellä
astutettu orilla Takamaiden Nuutti 17.7.2018, varsan laskettu aika on 6.11.2018
Kaakkilan Taikavalssi on ihan mukava, ruskea suomenhevonen. Painosanalla ihan. Vaikkei siitä ole kasvettuaankaan tullut samanlaista evil deviliä kuin sen äidistä, ei se silti saanut luonteenpiirteitä jaettaessa maailman parhaimpia kortteja; Vanttu on niin sanotusti tosileidi, jonka mielialat vaihtelevat päivittäin, eikä oikeastaan koskaan voi tietää kasvattaako tamma pirunsarvia vai enkelinsiipiä sillä hetkellä. Ja, vaikka ruunikko suunnittelisikin vihanpurkauksia ja olisi jo heittänyt ratsastajansa päin maneesin seinää, sille leppyy aina. Sen kolttosille antaa aina anteeksi aivan kuin koiranpennuille - ne ovat ne silmät ja se katse, jolla Vanttu sinulta pyytää huomiota ja kerjää rapsutuksia. Eli aivan kuten pitkä matematiikka, tämän tamman luonteen kanssa ei pääse oikeastaan pidemmälle kuin tehtävänannon läpilukuun - siinä vaiheessa, kun olisi tarkoitus alkaa laskemaan, päättää luovuttaa ja vain kokeilla kirjoittaa laskimella hauskoja sanoja. Vantun kanssa kannattaakin (not seriously, tyydy siihen laiskaan poniin joka ei liiku mihinkään - pääset helpolla) vain kokeilla ja koittaa kestää.
Hajosiko auto tienposkeen tallimatkalla, unohditko kenties hanskat kotiin pakkasella? Ei hätää, Vanttu auttaa unohtamaan vitutuksen ja rahahuolet aiheuttamalla uusia harmaita hiuksia! Se ei pysy aloillaan muutamaa minuuttia pidempään, ja jos se vain on vapaana karsinassa hoitohetkellä ilman, ettei se pyöri, se leikkii vesiautomaatilla, litistää toisen kylkensä seinää vasten ja kaivaa tietä Kiinaan kaviollaan. Juuri kun hoitaja saa pohdittua päänsä puhki eri toimintasuunnitelmilla tamman jalkojen suojittamiseksi, on Vandella jo uudet puuhat mielessä ja hoitajaraukka joutuu aloittamaan kaiken uudestaan - kätevää aivojumppaa, sanoisi tämä hevonen jos puhua osaisi. Kaikkein varmin tapa saada kaikki hoidetuksi mahdollisimman ”helposti” on sitoa ruunikko kiinni käytävälle niin, että se pääsee esittelemään vain peräpään tanssiaskeliaan - kun harjan kanssa heiluva on pelastettu litistyskuolemalta, antaa suomenhevonen laskea harjan kaulalleen, välillä hoidosta jopa nautiskellen. Liian pitkälle tamman alahuulen lerputuksen lumoihin ei kannata vaipua, sillä maha on tietenkin sitten sitä herkkää aluetta, josta nousee jalka ja kääntyy korvat - toisaalta jos koittaa ajatella positiivisesti, niin kelläpä tytöllä ei olisi arkaa paikkaa, kun aina yritetään peitellä sitä kuinka ei päässytkään kesäkuntoon tai unohti pestä hiuksensa viikon jälkeen? Niinpä, Taikavalssi ei todellakaan ole ainoa. Harjat on ok, kaviokoukku on ok, vesiletkukin joskus, hikiviila superextra-no-no, satula menee luimistelujen kanssa. Aika lailla kaikista hoitotoimenpiteistä selvitään murahduksilla, ärähdyksillä ja viimeistään rauhoittavilla (viimeistään = kun eläinlääkäri on käymässä). Suitsinnan kanssa joutuu aina välillä tappelemaan ja kurottelemaan, mutta tässäkin Vanttu huolehtii vain suitsijan venyvyydestä ja hermojen pitämisestä - on se ihana kun se aina jaksaa muistaa kaksijalkaista, eikö? Pesulla käydessä on tärkeää, että myös hoitaja saa läpikotaisen puunauksen, ja kengittäessä tamma painaa päänsä vasten ihmisen olkapäätä testatakseen, onko hoitaja muistanut käydä salilla vahvistamassa olkalihaksiaan (jos murtuu pään painosta, on aika hankkia uusi salikortti viime tammikuussa ”alesta” hommatun tilalle). Varsinkin vierestäkatsojan roolissa on elämä ruunikon suomenhevosen kanssa siis ainakin hauskaa, jos ei muuten erityisen tuottavaa.
Muistatko sen ensimmäisen kerran, kun sait ponitunnilla nousta Pojun selkään ilman että kukaan piteli kiinni kimon poniruunan suitsista? Muistatko sen ihanan ylpeyden, jonka koit kun käytit kaikki pohjevoimasi noustaksesi pullean ponin selkään ja vihdoinkin humpsahdit satulaan? Myös Vantun selkään noustessa saa tuntea olonsa ylpeäksi ja vähintään Suomen mestariksi, tamma kun on kova näyttämään niitä wanhojen tanssien mekkojen helmoja heiluttavia piruetteja juuri silloin - jos meinasit pysyä perässä yhdellä jalalla pomppien, no, turha kuvitellakkaan. Hanki se jakkara ja hyppää selkään reippaasti ja vaivattomasti, jotta pääset kuuntelemaan ruunikon inahduksia satulavyötä kiristäessä. Vasta kun kaikki remelien säädöt sun muut on hoidettu ja lampsitte uralla alkukäyntejä, on suomenhevonen tyytyväinen - sehän siis tykkää liikkua ja olla ratsuna, vaikkei siitä ehkä ensimmäisenä sitä uskoisi.
Taikavalssin askeleet ovat lyhyet ja hieman tikittävät, vatsalihaksia treenaavat ja ladattu täyteen vauhtienergiaa - aina mennään vähän reippaammin kuin olisi tarvis, aivan kuin pitäisi olla aina ajoissa. Laukka on erittäin mukava ratsastaa, ravissa riippuu ihan saako keventää vai kidutetaanko perslihaksia harjoitusravissa. Ruunikko on muuten omaperäisestä luonteestaan huolimatta ihan semimiellyttävä ratsu joka tekee parhaansa (jos tahtoo), aina se ei jaksa totella - hauskempaahan on, kun ratsu saa (ei kyllä saisi mutta tekee niin vaikka kieltäisi) itse päättää tehtävät ja tuhlata turhat energiat kulmien pelkäämiseen ja kaikkeen muuhun yhtä mukavaan. Esteillä tuo ongelma tahtoo esiintyä pelottavien (lue: rumien) esteiden kohdalla, tamma kun on tyylitietoisena täysin varma etteivät jotkin ylitettävistä esteistä löydy sen kauden voguesta. Sellaisten yli on turha yrittää ensimmäisellä kerralla, ja ratsastajan tuleekin takoa ruunikon hevosen päähän usein, kuinka hypätään yli ilman esteen kiertämistä. Vande on kyllä ihan kohtalainen esteratsu, ja ainakin siltä löytyy vauhtia, hyppytekniikka ei ole mikään Luojan kaunein luomus mutta kelpaava kuitenkin. Kaikenlisäksi tamma tuntuu joskus tykkäävän esteistä, ainakin kun niitä hypätään kujalla ilman varusteita. Maastoon lähdettäessä Vanttu pistää usein mörkölasit päähän ja näkee kummajaisia siellä sun täällä, kuitenkaan pelkäämättä säpsymisiä enemmän. Kyllä tamman selässä pysyy vaikka oltaisiin metsässä kahdestaan samoilemassa, ratsastaja vaan muistaa olla nukkumatta!
|
i. Kärmeniemen Makia KTK-III, ERJ-II 155cm rautias | ii. Marinara KTK-II, KERJ-I | iii. Marinada |
| iie. Kettumäen Manta | ||
| ie. Rakkausrunoja KTK-II, KERJ-I, KRJ-I, SLA-I | iei. Rakkautta Ilmassa | |
| iee. Painajaisruno | ||
|
e. Ch Anopinkauhu KTK-II
KRJ-II SLA-I ERJ-I YLA1 KERJ-II 154cm punaruunikko | ei. VIR MVA Ch Marrasmieli KTK-II, KERJ-I | eii. Marrashovi |
| eie. Tuskantuuli | ||
| ee. Leskenlempi KRJ-II, KERJ-II, SLA-I | eei. Lemmentyö | |
| eee. Sulhonsurma |
| Syntymäaika | Varsan nimi ja sukupuoli | Isä | Omistaja |
| 00.11.2018 | o/t. Nuutinpolokka | Takamaiden Nuutti | Vastaus |
Mitä jos tulee nii ultimaattisen vitun iso rakkaus et mä en tiedä mitä tehä?
kuuliaisuus ja luonne: 131.29p |
kouluratsastus tasolla 1 pistein 318.98 |
29.05.2018, harjoitusestekilpailut Stall Sjöholmassa - 50cm - 3/7 (1, kommentit
21.07.2018, kouluratsastuskilpailut Arolassa - helppo D (seurataso) - 4/6
21.07.2018, kouluratsastuskilpailut Arolassa - helppo C (seurataso) - 4/7
02.08.2018, esteratsastuskilpailut Stall Corbaisissa - 40cm (seurataso) - 23/26
02.08.2018, kouluratsastuskilpailut Falkenhofissa - helppo C (seurataso) - 26/31
06.08.2018, kouluratsastuskilpailut Ratsutalli Liljassa - Helppo C (seurataso) - 5/11
06.08.2018, kouluratsastuskilpailut Ratsutalli Liljassa - Helppo B (seurataso) - 8/15
07.08.2018, kouluratsastuskilpailut Ratsutalli Liljassa - Helppo C (seurataso) - 4/9
07.08.2018, kouluratsastuskilpailut Ratsutalli Liljassa - Helppo B (seurataso) - 7/13
1) Ruunikko suomenhevostamma muljautteli silmiään pari kertaa siihen malliin, että kulmissa tai koristekukkasien takana taisi vilistä vihreitä miehiä. Laura sai hyvin pidettyä kaikki langat käsissään ja nuoren tammansa keskittymään tehtävään. Siisti, rauhallinen ratsastus taannutti tamman alkuradan hysterian. Taikavalssin hypyt olivat laakoja hieman puutteellisen selän käytön vuoksi, mutta ratsukko selvitti 50cm esteradan puhtaasti.
Mut pitäis lopettaa ennen kun vaan ajatuksest tulee jotain todempaa
| 5 vuotta: 21.5.2018 | 8 vuotta: 21.1.2019 | 11 vuotta: 21.1.2020 | 14 vuotta: 21.1.2021 |
| 6 vuotta: 21.9.2018 | 9 vuotta: 21.5.2019 | 12 vuotta: 21.5.2020 | 15 vuotta: 21.5.2021 |
| 7 vuotta: 21.9.2018 | 10 vuotta: 21.9.2019 | 13 vuotta: 21.9.2020 | 16 vuotta: 21.9.2021 |
Jos vielä hetken nautin yksinäisyydestä lailla astronautin
Kuivaheinä: 2kg - 3kg - 2kg - 3kg = 10kg väkirehut turvotetaan ennen tarjoilua |
Kaura: 0,5l - 0.5l - 0.5l = 1,5l |
Mä mietin sua tänää, en pitkää enkä hyvällä mut mietinpähä kumminki
Mä osasin puhua kreikkaa, espanjaa, suomea ja englantia miltei täydellisesti. Portugali sujui myös ja ruotsi oli tullut tutuksi koulussa. Moni ihmetteli, kuinka mun päähän meni kuusi kieltä, jaksoivat pohtia sitä myös sen jälkeen kun kerroin perheestäni. Siitä että mun isäni on puoliksi argentiinalainen ja siitä, että äidin suku oli kotoisin Kreikasta, Kreetan saarelta. Meillä kotona oltiin kuin monikulttuurisuuksien kehdossa; isä tykkäsi kommunikoida usein espanjaksi, äiti heitteli sanoja sekaisin kreikaksi ja suomeksi, lapset puhuivat keskenään suomeksi, riidat käytiin espanjaksi (johon äiti sekoitti kreikkaa, mikä hajotti isää vielä enemmän).
Mun isovanhemmat asuvat Kreetalla, Agioi Apostolissa lähellä Hanian suurkaupunkia. Niillä oli hulppea omakotitalo Nearchou -tien varrella, josta oli kävelymatka maailman upeimmalle hiekkarannalle. Siellä mä olin vielä eilen tähän samaan kellonaikaan, 16.03. Siemailin punaista drinkkiä, makasin auringossa ja katselin, kun paikalliset (erittäin hyvässä kunnossa olevat) miehet pelasivat lentopalloa kuumalla hiekalla. Nyt mä seisoin hiipuvassa tihkusateessa Juuttaanniemen pihassa ja roikotin mustaa riimunnarua sekä harmaita, karvapehmusteisia päitsiä, kädessäni. Vilkuilin kärsimättömästi ranteessa olevaa kellotaulua ja sytytin tupakan toisensa jälkeen.
”Sun pitäis vähentää tupakointia, like, I mean it”, paras ystäväni ja serkkuni Gabriela totesi mun vieressä ja päästi pienen naurahduksen perään. Mä puistelin virnistäen päätäni. Mä poltin aina hermostuneena muutaman ylimääräisen kessun.
”And I mean it when I say I’m so excited”, vastasin Bellarosalle ja vedin viimeiset savut melkein loppuunpoltetusta syöpäkääryleestä. Juuri oikeaan aikaan, sillä ei mennyt kuin muutama sekunti, ja tallitiellä näkyi tummanharmaa citymaasturi traileri perässään. Viimein.
Joko punarautiasta ei oltu koulutettu ollenkaan traileriin, tai se muuten vain vihasi matkustamista, sellaisella vauhdilla se sinkoutui ulos matkustusvälineestään. Laskusillalla lentelivät sen kavioihin painautuneet purukökkäleet ja mun sormia poltteli, kun naru nyrkkien sisässä koitti pysyä talutettavan hevosen mukana. Tasaiselle maankamaralle päästyään Villahaasta meille raahattu suomenhevonen pysähtyi kuin seinään. Sen sieraimet laajenivat ponin haistellessa uutta ympäristöä, korvat kääntyilivät ympäriinsä ja lopulta kolme valkoista ja yksi tumma jalka alkoivat latomaan pieniä tanssiliikkeitä. Muutama järjettömän kuuloinen äännähdys valkeasta turvasta ja se siitä, sitten Huvipullaksi ristitty rauhottui.